Italia iski viimeisellä minuutilla – Norja on ulkona
Italia jatkaa neljän parhaan joukkoon EM-futiksessa. Se voitti Norjan 2–1 puolivälierässä.
EM-futiksen puolivälierät käynnistyivät Genevessä, jossa Helmarit 2–1 kaatanut Norja kohtasi B-lohkon toiseksi jääneen Italian.
Jo avausjakson perusteella Suomi saattoi olla koko turnauksen heikoimmassa alkulohkossa, koska Italia onnistui varsin helposti tylsistyttämään supertähtiä pursuavan norjalaisryhmän.
Avausjaksolla Italia piti palloa enemmän, loi vaarallisemmat maalipaikat ja se oli selvästi aktiivisempi hyökkäyspäässä.
Tauolle mentiin kuitenkin 0–0-tilanteessa.
Heti sen jälkeen Italia iski ensimmäisen kerran, kun Cristiana Girelli ohjasi Sofia Cantoren syötön maalin edestä verkkoon.
Vain muutama minuutti myöhemmin Cantore oli lähellä tuplata Italian johdon, mutta hyökkääjän maali hylättiin paitsiona.
Norja sai mahdollisuuden tasoittaa, kun toppari Elena Linari piti Ada Hegerbergistä kiinni rangaistuspotkun arvoisesti. Kippari epäonnistui kuitenkin jo toistamiseen tässä turnauksessa.
Tälläkin kertaa Hegerberg veti pallon pilkulta ohi.
Lyon-kärki sisuuntui kuitenkin virheestään niin paljon, että käytännössä seuraavasta tilanteesta hän ohjasi Maren Mjelden pitkän syötön taidokkaasti verkkoon.
Lopullinen ratkaisu tuli vasta varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Tällä kertaa Norjan Guro Reiten unohti Girellin selkänsä taakse.
Cantoren upea keskitys tippui täydellisesti hänen ulottuvilleen, ja kapteeni puski sen varmasti Norjan maalin kattoon.
Italia voitti Girellin kahdella täysosumalla 2–1. Se etenee EM-välieriin, jossa se kohtaa ottelun Ruotsi–Englanti voittajan.