Yllättävä tieto Mikko Rantasen miljoonalukaalista

Mikko Rantanen veti töpselin seinästä poikkeuksellisen kauden jälkeen.

Kaksi siirtoa, kolme eri NHL-seuraa ja yhtä monta kaupunkia. Lännestä itään ja takaisin länteen. Tehottomia jaksoja, supertehokkaita jaksoja ja lopulta kitkerä pettymys.

Viime kauteen mahtui monenlaista. Eikä nyt puhuta mistään NHL:n perusluutijasta, vaan yhdestä maailman parhaista jääkiekkoilijoista – Mikko Rantasesta.

– Eihän tällaiseen pystynyt valmistautumaan vuosi sitten. Odottamattomia tilanteita tapahtui, ja totta kai se oli henkisesti vaikea kausi, Rantanen kertoo nyt.

– Loppu hyvin kaikki hyvin siinä mielessä, että päädyin Dallasiin ja olen tosi iloinen siitä.

Kausi alkoi tuttuun tapaan Colorado Avalanchessa. Tammikuun 25. päivän aamuna moni kiekkofani hieraisi silmiään. Rantanen oli kaupattu Carolina Hurricanesiin.

Viikot vierivät, ja Rantanen pohti ratkaisua tykönään. Päätös tuli. Rantanen halusi paikkaan, jossa olisi hyvä olla seuraavat kahdeksan vuotta.

Dallas Starsilla on nykyrungollaan mahdollisuudet taistella mestaruudesta vielä pitkään.

Hieman yllättävä tieto kuitenkin on se, että Rantanen ei ole vielä päästänyt irti Denverin-kodistaan. Kesällä 2022 Rantanen kuvaili Ilta-Sanomissa ostamaansa taloa ”perkeleen isoksi”. Kolme vuotta sitten lukaalin hintalappu oli tietojen mukaan noin neljä miljoonaa euroa.

– Katsotaan, mitä sen kanssa tehdään. En ole vielä päättänyt, Rantanen kertoo.

Uutta, pysyvää asumisratkaisua ei ole vielä Dallasistakaan löytynyt.

Happea

Kauden jälkeen Rantanen tarvitsi tilaa hengittää.

– Nyt oli vielä tapahtumarikkaampi kausi kuin normaalisti. Otin siis irtioton muutamaksi viikoksi. Sinä aikana ei tarvinnut miettiä jääkiekkoa yhtään.

– Vasta jäätreeneihin palatessa alkoi taas tuntua normaalilta arjelta.

Töihin on palattu.

Rantanen harjoittelee kesän Turussa tutussa porukassa, jota luotsaa Marko Rautala isänsä Hannun opeilla.

– Ohjelmat ovat tuttuja, joten on kiva treenata.

Haastatteluhetkellä Rantanen seisoo Vantaalla, Myyrmäen jäähallin edessä. Käynnissä on hänen kiekkoakatemiansa perinteinen leiriviikko.

Nuorimmat pelurit ovat vasta ala-asteikäisiä, vanhimmat jo selvästi murrosiän puolella.

– Tämä on kiva viikko. Kävin nuorena itsekin paljon kesäleireillä. Arvostin silloin sitä, että sinne tuli isoja nimiä valmentamaan. Haluan antaa omalta osaltani nyt takaisin.

Suomalaismafian ero

Paluu Texasiin odottaa syyskuun alussa. Silloin pari asiaa on eri lailla kuin lähtiessä.

Starsin suomalaismafia hajosi osittain, kun Mikael Granlund lähti Anaheim Ducksiin. Jäljelle jäivät Rantasen lisäksi Miro Heiskanen, Esa Lindell ja Roope Hintz.

Starsin palkkatilanne ei enää taipunut Granlundin pitämiseen.

– Se on bisnestä. Tietysti on sääli, kun noin hyvä pelaaja lähtee, mutta kaikkia ei voi pystyä pitämään. Kentän ulkopuolella hän on huipputyyppi.

Valta vaihtuu penkin takana. Kolmesti peräkkäin Dallasin konferenssifinaaleihin luotsannut Peter DeBoer sai lähteä, ja tilanne pestattiin Glen Gulutzan.

Edmonton Oilersissa välissä käynyt Gulutzan sai ensimmäisen NHL-pestinsä juuri Dallasista vuonna 2011. Silloin hän oli vielä apuvalmentajan roolissa.

– Olen kuullut hänestä pelkkää hyvää. Hän on työskennellyt tosi hyvän joukkueen apuvalmentajana seitsemän vuotta, joten uskoisin, että hän on kerännyt hyvää oppia talteen, Rantanen sanoo.

– Kun soittelimme, vaikutti hän hyvältä jätkältä. Asiat, joista puhuimme, kuulostivat oikein hyviltä.