Emma Tainion seksiin viittaava video nousi esille Norjassa – Psykologilta suorat sanat
Suomalaisurheilijan videota puitiin NRK:n jutussa.
Pikajuoksija Emma Tainion, 21, Tiktokissa julkaisema video aiheutti kohua alkuviikosta.
Videolla Tainio osoittelee sormella toisia yleisurheilijoita samaan tahtiin, kun ääniraidalla kuuluu sana smash. Puhekielessä ilmaus viittaa seksin harrastamiseen. Video on kuvattu viime viikonloppuna Norjan Bergenissä, jossa Tainio edusti Suomea yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa.
smash
Videon saama huomio on pantu merkille myös vuonomaassa, jossa sikäläinen yleisradioyhtiö NRK ruotii sosiaalisen median alustoilla jo pitkään esiintynyttä ”Smash or pass” -ilmiötä jutussaan.
– Se on valitettava trendi, jolla voi olla merkittäviä seurauksia sekä kyseiselle henkilölle että yleisölle. Pahimmassa tapauksessa se saattaa johtaa syömishäiriöön tai muihin mielenterveyden häiriöihin, psykologina ja personal trainerina työskentelevä Stine Marie Hafstad varoittaa.
Tainio on aikaisemmin puhunut naisurheilijoiden esineellistämisestä, mutta sanoi IL:n haastattelussa, ettei koe syyllistyneensä samaan itse.
– Huumorilla tehty video, jonka ideana on se, että urheiluun panostavat ihmiset ovat hyvännäköisiä. Siinä ei ole muuta sen ihmeellisempää. Ihmiset ovat kauniita ja ihania ja lämpimiä. Ei muuta taka-ajatusta, nainen selvitti.
Hafstadin mukaan ulkonäköä miellyttävyyttä koskeva kommentointi voi leikkisästi tehtynäkin olla vakavaa sen kohteeksi joutuvalle, koska se voi ohjata ihmistä ajattelemaan itseään muiden mielipiteiden kautta.
Seurauksina tällaisesta hän mainitsee ahdistuneisuuden ja sosiaalisten tilanteiden pelon.
Tuottaa stressiä
NRK:n jutussa Hafstad ottaa esimerkiksi Ruotsia naisten EM-jalkapallossa edustavan Lina Hurtigin, jota on hänen mukaansa esineellistetty Tiktokissa.
– Videot perustuvat yksinomaan hänen ulkonäköönsä ilman, että niissä mainittaisiin hänen taitojaan urheilijana, persoonallisuutta tai muita ominaisuuksia ihmisenä.
Norjan olympiaurheilijoiden kanssa työskennellyt asiantuntija huomauttaa ulkoista olemusta koskevan palautteen nostavan esille haitallisia tunnereaktioita, kuten stressiä.
– Pitkäkestoinen stressi tuottaa stressihormoneita, jotka voivat heikentää immuunijärjestelmää, johtaa hormonaaliseen epätasapainoon ja vaikuttaa negatiivisesti uneen. Ne taas saattavat vaikuttaa palautumisaikaan ja urheilusuorituksiin.
– On harvinaista, että liiallinen keskittyminen ulkoisiin asioihin kuten ulkonäköön parantaisi esityksiä urheilussa.