Hulk Hogan on kuollut
Showpainija on kuollut 71-vuotiaana, kertoo TMZ.
Showpainin tunnetuimpiin nimiin kuulunut Hulk Hogan on kuollut 71-vuotiaana, kertoo TMZ.
TMZ kertoo, että lääkintähenkilöstö hälytettiin torstaiaamuna Hoganin kotiin Clearwaterissa, Floridassa. Median mukaan kyseessä oli sydänkohtaus, ja paikalle saapui useita ensihoitoyksiköitä sekä poliisiautoja. Hogan kannettiin kodistaan paareilla ja kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan.
Virallista kuolinsyytä ei ole kerrottu.
Hogan (oikealta nimeltään Terry Gene Bollea) oli yhdysvaltalainen showpainija ja näyttelijä, jota pidettiin yhtenä kaikkien aikojen suurimmista painitähdistä.
Hän voitti urallaan 12 maailmanmestaruutta: kuusi WWE:ssä ja kuusi WCW:ssä. Hän saavutti myös yhden WWE-joukkuemestaruuden yhdessä Edgen kanssa. Hänen saavutuksiinsa kuului lisäksi Royal Rumblen voitot vuosina 1990 ja 1991. WWE Hall of Fameen hänet nimettiin vuonna 2005.
Lajin salat
Hogan aloitti showpainiuransa vuonna 1977, kun legendaarinen Hiro Matsuda koulutti hänet lajin saloihin. Hogan otteli ensimmäisen kerran 25. elokuuta 1977 Don Serranoa vastaan, esiintyen tuolloin nimellä Super Destroyer.
Uransa alkupuolella hän käytti useita esiintymisnimiä, ja joulukuussa 1979 hän saavutti ensimmäisen merkittävän mestaruutensa voittamalla NWA South Eastern Heavyweight -tittelin nimellä Sterling Golden.
Hogan debytoi vuonna 1980 World Wide Wrestling Federationissa (WWWF), joka oli World Wrestling Federationin, eli nykyisen World Wrestling Entertainmentin (WWE) – edeltäjä. Tuolloin organisaatiota johti Vince McMahon Sr.
McMahon Sr. vakuuttui Hoganin vaikuttavasta fysiikasta ja karismasta, ja antoi hänelle esiintymisnimeksi Hulk Hogan. Nimi ”Hulk” viittasi suoraan hänen valtavaan kokoon ja voimaan ja siitä tuli nopeasti synonyymi uudelle aikakaudelle showpainissa.
Hogan joutui myöhemmin jättämään WWWF:n, koska McMahon Sr. ei hyväksynyt hänen päätöstään näytellä elokuvassa Rocky III. Tämä sai Hoganin siirtymään toisiin painiorganisaatioihin, joissa hän jatkoi uraansa ja kehitti hahmoaan entisestään.
Paluu
Vuoden 1983 loppupuolella Hogan palasi kuitenkin facena World Wrestling Federationiin (WWF), julistaen Hulkamanian aikakauden alkaneeksi. Tämä paluu käynnisti Hoganin uran kirkkaimmat vuodet.
24. tammikuuta 1984 hän voitti ensimmäisen WWF-mestaruutensa kukistamalla The Iron Sheikin. Mestaruuskausi kesti neljä vuotta, joiden aikana Hogan puolusti titteliään menestyksekkäästi muun muassa Mr. Wonderfulia, Roddy Piperia ja André the Giantia vastaan, ennen kuin lopulta menetti sen Andrélle.
Painiuransa ohella Hogan näytteli useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hänen ensimmäinen roolinsa oli elokuvassa Rocky III vuonna 1982.
Rocky III
Hogan meni naimisiin 18. joulukuuta 1983 Linda Claridgenin kanssa. Heillä oli kaksi yhteistä lasta: tytär Brooke Hogan (s. 5. toukokuuta 1988) ja poika Nick Hogan (s. 27. heinäkuuta 1990). Vuoden 2007 loppupuolella Claridge haki avioeroa.
Heinäkuussa 2023 Hogan kihlautui joogaopettaja Sky Dailyn kanssa ja pari meni naimisiin 22. syyskuuta 2023.
Juttu päivittyy.
Juttu päivittyy.