Finland Review

image

Pakkalassa ammuskeltu, poliisi epäilee tapon yritystä

Kukaan ei loukkaantunut epäillyssä ammuskelussa.

Ruotsinpihalla Vantaan Pakkalassa ammuttiin lauantaiaamuna useita laukauksia kerrostaloryhmän yhteisellä sisäpihalla, poliisi epäilee.

”Hälytys tuli kello yhdeksän jälkeen, ja partiot lähtivät paikalle. Mahdollisesti laukauksia on ammuttu. Kukaan ei ole loukkaantunut, eikä epäiltyä ole saatu kiinni, kertoi komisario Harri Vihola lauantaina puolenpäivän jälkeen.

Poliisit olivat tuolloin vielä paikan päällä selvittämässä asiaa.

Näyttönä ampumisesta olivat paikalta löytyneet hylsyt sekä silminnäkijöiden kertomukset.

Poliisi epäilee tapauksessa tapon yritystä, vaaran aiheuttamista ja ampuma-aserikosta.

Tapahtumia todisti joukko lähiseudun asukkaita.

”Olin aamulla kello yhdeksän aikoihin imuroimassa. Parvekkeen ovi oli auki. Ulkoa kuului imuroinnin melun läpi kolme kovaa pamausta”, Helsingin Sanomiin yhteydessä ollut nainen kuvailee.

”Mentiin miehen kanssa parvekkeelle katsomaan. Näin, miten punaiseen autoon nousi mies, ja sitten auto kaasutti kiireesti pois”, hän kertoo.

Pian paikalle saapui puolentusinaa poliisiautoa, nainen kertoo. Poliisit rajasivat pihalle teipeillä alueen, jolla oli hylsyjä.

Oikaisu 26.7. klo 13.07: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että ammuskelu tapahtui Kartanonkoskella. Se tapahtui Pakkalassa.

Related Posts

Lifesaving medals for teachers at Viertola school

The President awarded two teachers for their resourceful actions in the Vantaa school shooting.The President of the Republic, Alexander Stubb, has awa...

Taloussanomat: Passport production to end in Finland

Thales DIS Finland, which manufactures Finnish passports in Vantaa, has completed its change negotiations. Taloussanomat reports that 160 jobs will be...

Naiset poseerasivat melonien kanssa K-kaupan mainoksessa, ja siitä nousi haloo

Kauppiaan mukaan vantaalaiskaupan melonimainoksen ideoivat naistyöntekijät itse.K-supermarket Ylivedon Facebook-mainos melonien kanssa poseeraavista...

Map shows where city councilors live

8,000 Espoo residents live in Soukka, but not a single city councilor. We found out why.There are several postal code areas in the Helsinki Metropolit...