Jenkkitähti astui sisään suomalaiseen taloon – Järkyttyi syvästi: ”Karmeaa”
Suomeen matkustanut Gannon Buhr kaipaa kolmea asiaa Yhdysvalloista.
Frisbeegolfin supertähti Gannon Buhr vierailee parhaillaan Suomessa, kun ensi viikolla Tampereella ja Nokialla pelataan frisbeegolfin MM-kisat.
20-vuotias Buhr kertoi Fribakansan julkaisemalla Youtube-videolla, mitä asioita hän kaipaa kotimaastaan Yhdysvalloista Euroopassa ollessaan.
Jenkkipelaaja tuskailee erityisesti helteisen sään kanssa.
– Eilen illalla huoneessani oli 27 astetta lämmintä. Hikoilin koko yön, hän valitti.
Buhr on ollut Euroopassa nyt nelisen viikkoa ja törmännyt samoihin ongelmiin joka paikassa.
– Missään ei ole ilmastointia. En ole edes nähnyt ilmastointia neljään viikkoon, hän sanoi.
Nuorukainen kaipaa Yhdysvalloista myös kuivaajaa, johon voisi heittää märät vaatteensa.
Lisäksi hänen tekisi mieli syödä pihviä. Sekään ei ole oikein onnistunut.
– Täällä ei ole paljoa pihviä tarjolla, eikä se ole niin hyvääkään kuin Yhdysvalloissa. Pihvi on lempiruokani, Buhr ilmoitti.
Buhrin kokemuksen mukaan Euroopassa on siis kolme suurta kehityskohdetta.
– Ei pihviä, ei kuivaajaa, ei ilmastointia. Karmeaa.
MM-kisojen näyttämöt, Tampereen frisbeegolfkeskus ja Nokian The Beast -kenttä, sen sijaan saavat Buhrilta kehuja.
– Nämä ovat seuraavista viisistä MM-kilpailuista ihan varmasti parhaat, Buhr sanoi STT:lle.
MM-kisat pelataan 30. heinäkuuta–3. elokuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun MM-kisat järjestetään Suomessa.