Laura Dahlmeier vakavassa onnettomuudessa: “Elonmerkkejä ei havaittu”

Saksalainen Laura Dahlmeier on loukkaantunut vakavasti jäätyään vuorikiipeillessään kivilohkareen alle.

Saksalainen entinen ampumahiihtäjä Laura Dahlmeier on joutunut vakavaan kiipeilyonnettomuuteen. 31-vuotias Dahlmeier oli Pakistanissa kiipeilemässä, kun kivivyöry osui hänen kohdalleen.

Onnettomuus tapahtui maanantaina paikallista aikaa noin kello 12 Pakistanin Karakorum-vuoristossa, noin 5 700 metrin korkeudessa.

Dahlmeierin kiipeilykumppani soitti välittömästi tapahtuneen jälkeen hätäkeskukseen. Vaikean sijainnin vuoksi pelastushelikopteri pääsi paikalle vasta seuraavana aamuna, tänään tiistaina.

Pelastustoimet ovat osoittautuneet vaikeiksi, eikä ex-ampumahiihtotähden luokse ole vielä päästy kertoo hänen managerinsa ZDF:lle.

ZDF kertoo, ettei “elonmerkkejä ole havaittu”. Managerin mukaan Dahlmeier on ”vähintäänkin vakavasti loukkaantunut”, kertoo saksalainen Spiegel.

Onnettomuuspaikalla vallitsee jatkuva kivivyöryvaara.

Yksi menestyksekkäimmistä saksalaisista talviurheilijoista

Dahlmeier päätti menestyksekkään uransa kauden 2018–2019 päätteeksi. Hän voitti vuoden 2018 Pyeongchangin olympialaisissa kultaa pikamatkalla ja takaa-ajossa. Samoissa kisoissa pronssia tuli normaalimatkalta.

MM-kisoissa saksalainen voitti kultaa kaikkiaan 7 kertaa, hopeaa kolmesti ja prinssimitaleja kertyi yhteensä viisi kappaletta.

Kaudella 2016–2017 Dahlmeier putsasi pöydän maailmancupissa voittaen sekä kokonaiscupin, että normaalimatkojen ja takaa-ajon maailmancupit.