Veikka Gustafsson avautuu Laura Dahlmeierin turmapaikasta – ”Ne, jotka sinne lähtevät…”
Ex-ampumahiihtotähti Laura Dahlmeier menehtyi vuorikiipeilyretkellä Pakistanissa.
Vuorikiipeilijä Laura Dahlmeier, 31, löydettiin kuolleena Pakistanin Karakorum-vuoristosta keskiviikkona.
Dahlmeierin etsinnät alkoivat maanantaina, kun hän oli jäänyt kivivyöryn alle 5 700 metrin korkeudessa Laila Peak -vuorella.
Suomen kokenein ja tunnetuin vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson, 57, sai tiedon saksalaisen menehtymisestä Iltalehdeltä.
Gustafsson oli seurannut Dahlmeieria, jonka hän tiesi jo tämän ansiokkaan ampumahiihtouransa vuoksi. Naisen meriittilistalta löytyi kaksi olympiakultaa, seitsemän maailmanmestaruutta ja maailmancupin voitto.
– Hän oli huippu-urheilutaustainen vuorikiipeilijä ja vuoristo-opas. Hän oli kovan fysiikkansa puolesta aika kykenevä siinä hommassa, Gustafsson kertoo.
Gustafsson sanoo lajiin vannoutuneiden ihmisten jakavan kiipeilyonnettomuudet kahteen ryhmään, vaikka hän korostaakin sitä, että menehtyminen on aina tragedia.
– Toiset ovat kaupallisien retkikuntien kiipeilijöitä tai asiakkaita. Toiset taas ovat kiipeilytaustaisia kiipeilijöitä. Hänellä oli vuoristo-opastaustaa, ja siinä mielessä hän oli ammattilainen.
– Siihen on vähän erilainen suhtautuminen, kun kyseessä on ammattilainen kuin turisti, jonka ei olisi ehkä pitänyt lähteä sinne ollenkaan.
Gustavsson osasi odottaa etsinnöille huonoa päätöstä sen perusteella, mitä hän oli tapauksesta lukenut.
– Ajattelin, että jos hän on ollut kaksi vuorokautta loukkaantuneena kivivyöryn jäljiltä, niin todennäköisyys selviytymiseen heikkenee kovasti. Tietäen sen vuoren niin sieltä on todella hankala pelastaa ketään.
Hc-kiipeilijöiden kohde
Turmapaikka, Laila Peak -vuori, on Gustafssonille tuttu omilta retkiltä. Hän kuvaa syrjäistä ja kauniiden maisemien vuorta todella haastavaksi ja tekniseksi kiipeiltäväksi.
– Se on hc-kiipeilijöiden kohde, hän summaa.
– Laila Peakin vuoren profiilia voisi verrata sillä tavalla, että onko helpompi kiivetä Stadionin torniin vai Finlandia-talon katolle. Se on todella jyrkkä. Sinne ei löydy mitään loivempaa tai helpompaa reittiä. Se on myös harvemmin kiivetty, mikä tarkoittaa sitä, että siellä ei ole esimerkiksi valmiita ankkurointeja, jotka helpottavat nousua.
Kokenut vuorikiipeilijä tietää aina altistavansa itsensä vaaraan, mutta Dahlmeierin tavoitteen kohdalla se oli keskimääräistä suurempi.
– Laila Peakin kaltaisilla teknisillä vuorilla siihen liittyy sellaista riskiä, joka on suurempi kuin jonkinnäköinen sattuma. Ne, jotka sinne lähtevät, tiedostavat ja hyväksyvät sen korkeamman riskin.
Vaara kasvanut
Laila Peak -vuoren kivivyöryvaara oli tiedossa etukäteen. Se ei kuitenkaan suoraan kerro siitä, että Dahlmeier olisi väheksynyt tavoitteensa saavuttamisen vaikeutta.
Kiipeilijät joutuvat jatkuvasti matkan varrella tekemään kiperiä valintoja muuttuvissa olosuhteissa.
5700 metrin korkeudessa vyöryriskiä minimoidaan etenemällä öisin, koska pakkanen tekee maastosta turvallisemman.
– Voi käydä niin, että jostakin teknisestä haasteesta tai muusta syystä edetään hitaammin, eikä välttämättä päästä pois riskialueelta pois ennen kuin aurinko nousee. Siinä vaiheessa lämpötilan nousu vapauttaa kiviä.
Gustafsson huomauttaa, että vyöryn aiheuttava kivi voi irrota myös kiipeilijän liikkeen tai köyden seurauksena.
– Kun se kivi lähtee vyörymään, se irrottaa muita kiviä ja aiheuttaa massiivisemman vyöryn, mitä pidemmälle se menee.
Suomalaiskonkari sanoo, että Laila Peak on monien muiden vaativien kiipeilykohteiden tavoin muuttunut vaarallisemmaksi vuosien saatossa.
– Ilmastonlämpenemisen takia vuorilta on jään ja lumen määrä on vähentynyt. Se tarkoittaa sitä, että kiviä saattaa olla enemmän kuin joskus aikaisemmin.
Tragedia vaikutti
Gustafssonin oman pitkän uran alkuun sattui tapaus, joka vaikutti hänen päätöksentekoonsa myöhemmillä reissulla.
Hän menetti ystävänsä noustessaan ensimmäistä kertaa Himalajalle.
– Jälkikäteen ajateltuna se asia pelasti minut monelta. Sen jälkeen päätöksenteko oli todella helppoa. Jos oli valintatilanne edessä, että koitetaanko vielä puristaa vai yritetäänkö seuraavana päivänä uudestaan, niin ei tarvinnut kuin muistella niitä tapahtumia.