Sensaatiokuski: ”Yksi burana ja lonkero”

WRC2-luokan voittanut Roope Korhonen vastasi yhdestä Jyväskylän ralliviikonlopun sykähdyttävimmistä suorituksista.

Laukaan omalle pojalle Jyväskylän rallin voittaminen tuntuu erityisen hyvältä.

Vielä erityisempi Rally2-voitto oli, kun sekuntitaistelu oli 40-vuotiasta rallitähteä Jari-Matti Latvalaa vastaan.

Roope Korhonen, 26, kertoi Iltalehdelle jo lauantaina, että Latvalan päihittäminen maistuisi erittäin hyvältä – olihan Korhonen itse ollut kotikulmillaan reittien varsilla fanittamassa Latvalaa.

– Tosi makea fiilis ja samaan aikaan helpottunut. Pitkä viikko takana ja onnistuttiin Anssin (kartanlukija Viinikka) kanssa, Korhonen iloitsi Paviljongissa rallin päätyttyä voitokkaasti.

Ouninpohjan tuplapätkillä oli pakko puristaa, sillä Latvala oli iskuetäisyydellä.

Lopulta voitto tuli erittäin tiukasti, sillä Korhonen ja Viinikka kellottivat kokonaiskisan sekunnin paremmin kuin Latvala ja Janni Hussi.

– Kyllä siihen lähdettiin ajamaan niin kovaa kuin ikinä uskalsi. Yritystä kyllä oli, Korhonen kertoi.

Näkö meni

Rallin päättäneellä power stagella elettiin dramaattisia hetkiä, sillä yhdessä hyppyrissä pomppu oli niin voimakas, että Korhosen pää heilahti ja kypärä laskeutui hetkeksi silmille.

Kuski paljasti, että hän ehti jo vähän säikähtää.

– Vähän haittasi, kun siinä kerkesi jo miettiä visiirin mennessä alas, ettei tässä näe mitään. Kävi jo mielessä, että ei kai se tähän jää.

Korhonen näytti nauttivan legendaarisesta Ouninpohjasta täysin siemauksin.

Ohjaamon tv-kameran perusteella hymy oli herkässä taipaleen aikana.

– Itse en kiinnittänyt tuohon huomiota, mutta onhan se niin makea pätkä. Ja tuommoinen tilanne, että pitää puristaa ihan maksimit. Ei yhtään himmaa, koettaa käyttää koko tien ja hyppyihin ei saa sitpa niin, että tuulilasi halkeaa. Niin onhan siinä hauskoja hetkiä, Korhonen maiskutteli.

Paviljongissa annettiin Korhoselle aplodeja, kun Jyväskylässä loitommalla Kakaristolta rallia seuranneet ihmiset jännittivät kakkossarjan voittotaistelua.

– Hyvin huomasi siirtymilläkin, että tosi paljon oli kannustamassa porukkaa. Kakaristossa oli ihan järkyttävän hieno tunnelma. Kallella oli niin iso johto, että porukka varmaan siksikin seurasi tätä minun ja Jari-Matin taistelua, Korhonen tuumaili.

– Pirun siistiä, 26-vuotias laukaalainen lisäsi.

Seuraavaksi

Jyväskylän voitto liidätti Korhosen entistä paremmin ralliväen tutkalle.

– Loppukaudelle ei ole tiedossani ralleja. Jos asvalttia pääsisi treenaamaan loppuvuonna. En pane pahakseni, jos tulee joku isokin kisa vielä, hän mietiskeli.

Nyt on silti aika nauttia voitosta. Jyväskylän suurajojen isot loikat jättivät jälkensä, mutta juhlia pitää.

– Päätä särkee jonkun verran jo nyt, kun sen verran hypittiin tuolla Ouninpohjassa. Ehkä yksi burana ja lonkero, niin eiköhän se siitä, Korhonen päätti.