Finland Review

image

Vantaa muuttaa 7.- ja 8.-luokkalaisten ruokailut valvotuiksi, jotta nämä söisivät koululounaan

Seiska- ja kasiluokkalaisten opettajat saavat valvonnasta ateriaedun, joka on lounasetua parempi.

Seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset yläkoululaiset ruokailevat Vantaalla jatkossa valvotusti.

Muutoksen taustalla on ennen kaikkea halu kannustaa nuoria syömään koululounasta ja hyödyntämään maksuton kouluruokailu. Muutos astuu voimaan keskiviikkona, jolloin kouluvuosi käynnistyy Vantaan esiopetuksessa, peruskouluissa ja lukioissa.

Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että ruokailemaan mennään yhdessä, ja välitunti alkaa vasta ruokailun jälkeen. Poikkeuksia voidaan tehdä, jos oppilaan kanssa on esimerkiksi terveydellisistä syistä sovittu muuta.

”Kannustetaan [oppilaita] syömään monipuolista kouluruokaa, kun meillä kuitenkin Suomessa on tällainen hieno mahdollisuus”, perustelee muutosta Vantaan kaupungin vs. perusopetuksen Tikkurilan ja Hakunilan seudun aluepäällikkö Johanna Kontro.

Kontron mukaan erityisesti vanhemmat oppilaat saattavat poistua luvatta koulualueelta ostoksille, koska he eivät syö koulussa tarjottavaa lounasruokaa. Myös ruokahävikkiä voi tulla paljon, jos moni jättää ruokailun väliin.

”Kun syö terveellistä ruokaa, jaksaa koulupäivän paremmin. Jos jättää syömättä, voi päivä olla aika pitkä, jos se jatkuu vaikka neljään asti.”

Muutoksen perusteina ovat kuitenkin ensisijaisesti kasvatukselliset tavoitteet.

”Perusopetuksessa opettajan tehtäviin kuuluvat myös ruokailukasvatus ja se, että oppilaat ylipäätään syövät”, Kontro sanoo.

Jatkossa Vantaalla myös yläkoulun opettajat saavat valvonta-ateriaedun, kun he valvovat seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten oppilaiden ruokailua. Alakoulujen luokanopettajat ovat saaneet edun jo aiemmin. Valvonta-ateriaedun turvin opettajat saavat lounaan tavanomaista lounasetua edullisemmin.

Kontron mukaan yläkoululaisten ruokailukäytännöt ovat aiemmin vaihdelleet Vantaan eri kouluissa. Joissakin kouluissa valvottu ruokailu on ollut käytäntönä jo ennenkin.

Nyt tehtävä uudistus yhtenäistää linjan samanlaiseksi kaikissa kouluissa. Uusi linjaus koskee ainakin tulevaa lukuvuotta, Kontro kertoo.

Tähän asti Vantaan kouluissa pääsääntöisesti alakoululaiset ja erityisluokat ovat ruokailleet valvotusti.

Related Posts

Finnair cancels 143 flights from Tuesday due to labor dispute

Flight cancellations affect the travel plans of 6,500 customers.Finnair cancels 143 flights on Tuesday, June 17 due to industrial action by the Finnis...

Poliisi takavarikoi Lean-huumetta ensimmäistä kertaa Suomessa

Lean-huume on sekoitus lääkkeitä ja virvoitusjuomaa.Poliisi takavarikoi heinäkuussa Lean-huumetta tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa, It...

Koululaiset ryntäsivät ostoksille ennen koulun alkua – osa uusii kaiken, toiset eivät juuri mitään

Koulua varten tehtyjä hankintoja vertaillaan koulukavereiden kesken, mutta osa tuumii, ettei joka vuosi tarvitse ostaa uutta tavaraa.Koululaiset valm...

Construction of the Vantaa tram has begun

Construction work will affect train traffic through Tikkurila from June to December.Preparatory work for the Vantaa tram began after midnight on Monda...