Synkkä tieto Camilla Richardssonista

Suomen toiset valinnat yleisurheilun MM-kisoihin on tehty.

Suomen Urheiluliitto julkaisi tiistaina kolme uutta nimeä yleisurheilun MM-joukkueeseen. Valittujen joukossa ovat aitajuoksijat Lotta Harala ja Nooralotta Neziri sekä seitsenottelija Saga Vanninen.

MM-kilpailut järjestetään Tokiossa 13.-21. syyskuuta.

Harala ja Neziri lunastivat MM-kisojen 100 metrin aitojen tulosrajat Espoon Kalevan kisoissa. Harala pysäytti kellot aikaan 12,67 ja Neziri 12,73. Vanninen puolestaan rikkoi MM-rajan voittaessaan seitsenottelun alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden SE-pistein 6563 Bergenissä.

SUL:n huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen painotti liiton tiedotteessa, että nyt nimetyt urheilijat ovat osoittaneet erinomaista kilpailukuntoa juuri oikeaan aikaan.

– Nyt valitut urheilijat ovat osoittaneet erinomaista kuntoa tämän kesän aikana ja erityisesti viime viikkoina – ja täyttävät SUL:n asettamat valintakriteerit kokonaisuudessaan, Salonen kertoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Salonen muistuttaa tiedotteessa, että vaikka urheilija alittaisi MM-tulosrajan, se ei itsessään takaa paikkaa kisajoukkueessa.

– Tilanteissa, joissa Suomen kohdalla maakohtainen urheilijamääräkiintiö täyttyy tai saattaa täyttyä, tehdään arviointia erityisesti sen osalta, millaiset näytöt urheilijoilla on verrattuna muihin lajin suomalaisurheilijoihin ja missä vaiheessa valinta-aikajanaa ollaan menossa, tiedotteessa kerrotaan.

Valintatilanteissa myös kansainvälinen ranking voi vaikuttaa urheilijan asemaan valintaprosessissa.

– Toisin sanoen urheilija, joka saavuttaa kisapaikan Kansainvälisen yleisurheiluliiton näkökulmasta rankingin kautta, voi Suomen valinnoissa olla etusijalla suoran tulosrajan tehneeseen nähden, jos kokonaisarvio tätä puoltaa, Salonen tarkentaa.

Naisten pika-aidoissa tilanne on erityisen tiukka. Suomella on MM-kilpailuihin kolme maapaikkaa, ja valintakelpoisia urheilijoita voi olla enemmän kuin paikkoja on jaossa.

– Naisten 100 metrin aitajuoksussa Suomella tulee varsin todennäköisesti olemaan enemmän valintakelpoisia urheilijoita kuin MM-kilpailuissa on maakohtaisia paikkoja lajia kohden. Tämän johdosta Haralan ja Nezirin valinnan kohdalla on tilannetta ja näyttöjä arvioitu SUL:n asettaman valintajärjestelmän mukaisesti suhteessa lajin muihin mahdollisesti valintakelpoisiin urheilijoihin, Salonen jatkaa.

Todennäköisesti viimeisestä pika-aitapaikasta käyvät kamppailua Reetta Hurske ja Saara Keskitalo.

Richardsson ulos

Tiistainen MM-valinta oli toinen kerta, kun Suomen Urheiluliitto täydensi MM-joukkuetta. Samaan aikaan tuli myös yksi takaisku. Alkuperäisessä valintavaiheessa joukkueeseen nimetty maratoonari Camilla Richardsson jättäytyy pois MM-kisoista jalkaterävaivan vuoksi.

Richardsson kertoi SUL:n tiedotteessa, että vamma on paranemassa, mutta valmistautumisaika olisi jäänyt maratonille liian lyhyeksi.

Maratoonarin katseet ovat nyt loppusyksyn ja talven maratoneissa.

Ensimmäisissä MM-valinnoissa Suomesta valittiin moukarinaiset Silja Kosonen ja Krista Tervo, sekä nyt poisjääväksi ilmoitettu Richardsson.