EM-mitalisti jättää Suomen – Näin hän perustelee

Mico Lampinen kertoo lähtevänsä Yhdysvaltoihin yliopistoon.

Suomalainen heittolajien lahjakkuus Mico Lampinen kertoo lähtevänsä elokuun lopussa Yhdysvaltoihin yliopistoon opiskelemaan.

– Siellä on kaikki hyvät apupalvelut, fyssarit ja ravintojutut ja kaikki mahdolliset. Uskon, että sen vievän minut seuraavalle tasolle urheilijana, Lampinen kertoo päätöksestään.

Lampinen sijoittui alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella kiekonheitossa kolmanneksi ja nappasi edellisenä päivänä moukarinheitossa pronssia.

Monilahjakkuus on aiemmin kertonut heittävänsä enemmän kiekkoa kuin moukaria.

– Menee varmaan 60–40 tai 70–30 kiekolle. Perinteisessä heittotreenissä heitän parikymmentä kertaa kiekkoa ja kymmenen kertaa moukaria, joskus jopa vähemmän, Lampinen totesi edellisenä viikonloppuna Kalevan kisoissa.

– Se on suhteellisen hyvällä tasolla, vaikka heitänkin aika vähän.

Vaikka ”kakkoslajissa” tuli mitali, ei suomalainen hätäile tulevaisuuden suhteen. Hän tiedostaa, että päätös päälajista on tehtävä jossain kohtaa.

– Vielä en osaa sanoa, että milloin. Riippuu siitä, miten hyvin molemmat lajit kulkevat, Lampinen pohtii.

EM-kilpailut jättivät suomalaiselle ristiriitaiset tuntemukset.

– Totta kai mitalin saaminen on hienoa, siinä mielessä ei ihan täysin pettynyt voi olla. Totta kai kun oli niin korkeat tavoitteet itse asettanut niin siinä mielessä kaksijakoiset fiilikset.