Niilo Halonen on kuollut

Suomalainen mäkihyppylegenda Niilo Halonen on kuollut, kertoo Yle.

Mäkihyppylegenda Niilo Halonen on kuollut 84-vuotiaana, kertoo Yle.

Suru-uutisen vahvisti Ylelle Halosen lähipiiri.

Halonen nousi nuorena nopeasti suomalaisen mäkihypyn kärkinimeksi. Vasta 19-vuotiaana hän saavutti normaalimäen olympiahopeaa Squaw Valleyn talvikisoissa 1960. Kaksi vuotta myöhemmin Zakopanessa Halonen täydensi mitalikokoelmaansa hyppäämällä suurmäen MM-pronssille.

Halonen kilpaili seuratasolla Asikkalan Raikkaan ja Lahden Hiihtoseuran väreissä. Vuonna 1965 hän ylsi Suomen mestaruuteen.

Olympiamitalistin kilpailu-ura päättyi vuonna 1969.

Halonen on alkuperäiseltä koulutukseltaan voimistelunopettaja, ja hän työskenteli 1970-luvulla Lauttasaaren yhteiskoulussa liikunnanopettajana.

Myöhemmin hän toimi myös Suomen Hiihtoliitossa mäkihypyn lajipäällikkönä ja markkinointipäällikkönä sekä Kansainvälisen hiihtoliiton (Fis) mäkikoordinaattorina. Hän toimi myös mäkihyppytuomarina Trondheimin MM-kisoissa vuonna 1997.

Halonen valittiin Vuoden valmentajaksi Suomessa vuonna 1981. Kyseessä oli toisen suomalaislegendan, Matti Nykäsen, läpimurtovuosi.

Vuonna 2007 Halonen palkittiin opetusministeriön myöntämällä Pro Urheilu -tunnustuksella.