Suomalainen Peke Eloranta on tehnyt erikoisen uran. 100-vuotiaan miehen kohtaaminen auttoi häntä löytämään elämäntehtävänsä.

Peke Eloranta on elänyt erikoisen elämän.

Hän innostui Virosta jo 1990-luvulla. Seikkailunhaluinen nuori mies oli lähtenyt Rovaniemeltä Helsinkiin opiskelemaan kauppakorkeakouluun, matkusteli ja koki, että kotoinen Suomi oli vähän tylsä paikka.

Elorannan sedällä oli liiketoimintaa Virossa, ja Eloranta pääsi hänen mukanaan matkoille maahan.

– Se tuntui kauhean kiinnostavalta paikalta.

Eloranta opiskeli pääaineenaan rahoitusta ja koki, että Viron markkinoilta voisi aueta bisnes- tai yrittäjyysmahdollisuuksia. Näkemykselle löytyi myös katetta.

Eloranta pääsi opintojensa ohella tarjoamaan konsulttipalveluja, ja niiden kautta hänet houkuteltiin töihin suomalaisyhtiöön, jolla oli leipomotoimintaa Virossa ja muualla Baltiassa.

– Minua se ei kiinnostanut lähtökohtaisesti yhtään, mutta he tekivät rahallisesti kovan tarjouksen ja lupasivat lähettää minut halutessani Viroon.

Syksyllä 2000 Eloranta lähetettiin Tallinnaan leipomon talousjohtajaksi. Alussa kaikki tuntui kiinnostavalta ja mies sai paljon tuloksia aikaan.

Mutta kun määräaikainen sopimus alkoi olla lopuillaan alkoi Eloranta kokea motivaatio-ongelmia. Työ oli muuttumassa liialliseksi numeroiden pyörittelyksi.

– Ajattelin, ettei se ole sitä, missä minä olen vahvin. Oli vähän outokin fiilis kun ajattelin miten järjettömän vähän tehdastyöntekijät tienasivat ja minä tienasin mielestäni järjettömän paljon. Koin, etten ollut sen arvoinen, minkä firmalle maksoin.

Niinpä Eloranta kieltäytyi uudesta kaksivuotisesta sopimuksesta, vaikka sellaista tarjottiinkin. Hän oli alkanut kiinnostua aivan toisenlaisesta työstä ja suuntasi luovalle alalle.

Playboy-kuvaaja

Eloranta oli auttanut muutamaa ystäväänsä järjestämään valokuvauksia Virossa, ja päässyt mukaan mainosfilmiprojekteihin. Hän myös kuvasi itse.

– Aloin saada siitä rahaa. Aloin miettiä, että tästähän voisi saada kehitettyä mukavan ja mielenkiintoisen elannon.

Ratkaisu tuli leipomon kollegoille yllätyksenä.

– Kyllä se oli aikamoinen shokki kaikille. He olivat kuvitelleet, että jatkaisin.

Eloranta sai muutaman suomalaisen asiakkaan, joille kuvasi mainoksia. Se oli pääasiallinen tulonlähde.

Mutta kuului repertuaariin kyllä muutakin, kuten esimerkiksi muotikuvauksia. Sekä eräs legendaarinen julkaisu: Playboy.

– Kun kuulin, että Playboy tulisi Viron markkinoille, laitoin heti heille viestiä, että alan kuvata teille. Siitä se lähti ja kuvasinkin merkittävän osan heidän kuvistaan.

Viron Playboyn tarina ei kuitenkaan kauaa kestänyt.

– Meni ehkä pari vuotta, kun lehti lopetettiin. Mutta olihan se nuorelle miehelle iso rasti ruutuun.

Merkittävä kohtaaminen

Luovan alan yrittäminen ei jäänyt Elorannan ainoaksi hankkeeksi. Hän takoi matkamuistokolikkoja ja myi turisteille juomia polkupyörillä liikuteltavista tynnyreistä.

Eloranta asui Toompealla lähellä suosittua näköalapaikkaa Tallinnassa, ja näki senkin bisnesmahdollisuutena. Hän hankki luvan perustaa sen lähelle pienen kioskin ja alkoi kaupata siitä juomaa.

Eräänä päivänä kioskille sitten saapui asiakas, jonka tapaaminen muutti Elorannan elämän. Kyseessä oli 100-vuotias Dimitri Matiesen.

– Hän saapui 87-vuotiaan ystävänsä ja 67-vuotiaan kummipoikansa kanssa, kertoo Eloranta.

Matiesen oli innostunut nähdessään kioskin paikalla, jossa oli aiemmin toiminut hänen suvulleen kuulunut viini- ja mehutehdas. Sen nimi oli Luscher & Matiesen. Hän koki kioskin toiminnan jatkavan suvun perinnettä.

Matiesen oli joutunut pakenemaan Virosta neuvostomiehittäjien tultua maahan, ja oli jatkanut juoma-alan parissa uudessa kotimaassaan Ruotsissa. Siellä hän keräsi miljoonaomaisuuden tehtailemalla mehuja.

Matiesenin tarinat perinteikkäästä viinitalosta kiehtoivat Elorantaa. Jokin aika tapaamisen jälkeen hänelle myös saapui Ruotsista paksu kirje.

Kuolemaa tehnyt Dimitri Matiesen oli päättänyt lähettää kerran tapaamalleen suomalaiselle pinkan valokuva ja historiallista aineistoa vanhasta tehtaastaan. Eloranta päätti jatkaa sen tarinaa.

Hän otti käyttöön Luscher & Matiesenin brändinimen ja laajensi kioskinsa toimintaa.

– Seuraavana vuonna saatiin lupa panna sen eteen pieni terassi. Ja seuraavana vuonna sitten isompi terassi.

Ensi silmäyksellä

Lopulta terassista tuli satapaikkainen, ja siellä järjestettiin ohjelmaa, kuten konsertteja, taidetapahtumia ja ulkoilmaelokuvaesityksiä.

Tallinnan ollessa vuonna 2011 yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista kuultiin terassilla elävää musiikkia satana peräkkäisenä päivänä.

Järjestelyissä Elorannalla oli apuna tärkeä tukihenkilö: hänen vaimonsa Ingrid.

– Olin vuonna 2010 kavereiden kanssa Tanel Padarin, paikallisen rokkisuuruuden keikalla. Baariin tuli niin makean näköinen nainen, että oli pakko mennä katsomaan lähempää. Koputin olkapäähän, hän kääntyi ja taisin rakastua ensi silmäyksellä.

Tuore tuttavuus oli kuitenkin lähdössä kolmeksi päiväksi Muhun saarelle vanhempiensa majataloon. Ja hän heitti Elorannalle haasteen lähteä mukaan.

– Tulin Ingridin kanssa Muhulle ja vietin kolme hienoa päivää.

Äkillinen oivallus

Myöhemmin Peke Eloranta tajusi Muhulla, kuinka suvun majatalon toiminta kannattaisi uudistaa.

– Istuin yksi ilta portailla, nautin viinilasillista ja katselin ympärilleni. Olin jo silloin käynnistänyt Luscher & Matiesenin toiminnan ja ajatellut, että jotain aletaan tuottaa, mutta en tiennyt mitä, kertoo Eloranta.

– Silloin päässäni kävi klikki, että tästä tulee viinitila. Minä haluan alkaa kasvattaa viiniköynnöksiä. Olen lapsesta asti halunnut olla maanviljelijä, mutta ne ajatukset olivat hävinneet.

Viinin kasvattaminen Virossa voi kuulostaa mahdottomalta, mutta Eloranta tiesi että joku oli siinä onnistunut mantereen puolella. Muhun saarella tehtävä voisi olla helpompi leudomman meri-ilmaston ansiosta.

Eloranta ryhtyi viininviljelijäksi ilman aiempaa kokemusta. Alussa oli vaikeuksia. Ensimmäinen sato päätyi lintujen suihin, toisena vuonna sadon söivät villisiat. Viinituristeille jouduttiin alussa tarjoamaan siis muualta tuotua viiniä.

– Viininviljelykin oli alussa kamalan vaikeaa. Minulla oli kuitenkin joku hullu usko siihen, että tämä visio ja konsepti on oikea.

Hopeamitali

Nyt omista rypäleistä syntyy jo viiniä, varsin laadukastakin vielä. Esimerkiksi talon oma valkoviini on saanut tänä vuonna hopeaa Viron sommelieryhdistyksen järjestämässä kisassa, jossa olivat mukana parhaat maassa myytävät viinit.

Pienten tuotantomäärien vuoksi juomia pääsee toistaiseksi maistelemaan vain Elorannan pyörittämän Muhu Veinitalun ravintolassa.

– Myyn vain lasillisen kerrallaan. Ihmiset haluaisivat ostaa kokonaisia pulloja, mutta tänä vuonna en ole pystynyt myymään niitä.

Viinimatkailuun keskittyvä majatalo on ainakin toistaiseksi auki vain kesäisin. Mutta kaikki on mahdollista tulevaisuudessa.

Eloranta haaveilee toiminnan laajennuksesta niin, että majatalon yhteyteen saataisiin rakennettua uusi hotellirakennus, jossa olisi myös kylpylä. Myös viinitarhan kokoa on tarkoitus kasvattaa.

– Viinimatkailu on nousussa, ja uskon että kesien kuumentuessa ihmiset Euroopasta tulevat mielellään tänne, missä on viileämpää.

Juomabrändin ja viinitilan pyörittämisessä on niin paljon tekemistä, että jostain on pitänyt luopua.

Tallinnan terassiravintola on siis saanut jäädä, kun Eloranta on keskittynyt tärkeämiinsä: vaimoonsa, tyttäreensä sekä yritykseensä.

– Koen ihan aidosti, että se satavuotias kaveri antoi minulle soihdun, joka täytyy pitää tulessa. Se tarina on niin tärkeä että alan joskus vieläkin itkeä kertoessani sitä asiakkaille.