Maalivahti torjui rankkarin ja kuoli
Itsenäisyyspäivän kunniaksi järjestetty turnaus sai karmean käänteen Brasiliassa.
Maalivahti kuoli torjuttuaan rangaistuspotkun Brasiliassa 2. syyskuuta pelatussa amatöörien futsalottelussa.
Traaginen tapaus sattui Brasilian pohjoisosassa sijaitsevassa Parán osavaltiossa, tarkemmin Augusto Corrêan alueella.
Johtava brasilialainen sanomalehti O Globo kertoo, että Édson-nimellä tunnettu amatöörimaalivahti torjui rankkarikisassa ammutun laukauksen vartalollaan, käveli tämän jälkeen joukkuetovereitaan kohti ja rojahti maahan.
Joukkuekaverit reagoivat tilanteeseen välittömästi ja pyysivät paikalle apua. Èdson sai ensiapua liikuntasalissa ja vietiin tämän jälkeen sairaalaan.
Vaikka kyseessä oli amatööriottelu, oli katsomossa huomattavasti katsojia. Tilanne tallentui myös videolle, joka kiertää sosiaalisessa mediassa ja on julkaistu brasilialaisissa verkkolehdissä.
O Globon mukaan virallista kuolinsyytä ei ole ainakaan vielä kerrottu julkisuuteen.
Traagisesti päättynyt ottelu oli osa Brasilian itsenäisyyspäivän kunniaksi järjestettävää turnausta. Augusto Corrêan alueen Instagram-tilillä ilmoitettiin tapauksen jälkeen, että keskiviikon pelit on peruttu ja turnausta jatketaan torstaina.
Brasilian itsenäisyyspäivä on 7. syyskuuta.