Et ikinä arvaisi, mikä Aalto-maljakon alkuperäinen idea oli
Finlandia-taloon on saatu jotain uutta. Näyttelystä selvisi kiehtovia yksityiskohtia tutuista esineistä – muun muassa monelle suomalaiselle tutusta Aalto-maljakosta.
Finlandia-talon aiemmin yleisöltä suljetut tilat on otettu uuteen käyttöön. Entinen orkesterin harjoitussali sekä toimisto- ja varastokäytössä olleita huoneita on muutettu näyttelytilaksi.
Osa niistä sijaitsee Finlandia-talon näyttömän ja katsomon alla. Kesäkuun alusta asti tässä Helsingin uudessa kulttuurikohteessa on esitelty Alvar, Aino ja Elissa Aallon elämäntyötä.
Pysyvän näyttelyn aihe on varsin oivallinen, Alvarin suunnittelemassa rakennuksessa kun ollaan. Mutta se kertoo myös Ainosta sekä Elissasta ja nostaa esiin myös heidän saavutuksensa.
Eskimonaisen nahkahousut
Esillä on paljon suomalaisille tuttuja design-esineitä, joiden tarinat ja taustat tulevat esille. Kukapa ei tunnistaisi vaikka Aalto-jakkaraa taivutettuine jalkoineen tai Aalto-vaasinakin tunnettua Savoy-vaasia? Maljakon nimi ei muuten alunperin ollut Savoy tai Aalto.
– Se oli alkujaan Eskimonaisen nahkahousut, kertoo Finlandia-talon projektipäällikkö Annikka Alanko. Hän on toiminut näyttelyn projektipäällikkönä.
Hänen mukaansa tuon vaatteen muodot inspiroivat Aaltoa maljakon suunnittelussa. Savoyksi se ristittiin vasta siinä vaiheessa, kun samanniminen ravintola osti maljakon oikeudet.
Näyttelyssä pääsee myös istahtamaan alkuperäiseen Paimion parantolaan suunniteltuun Paimio-tuoliin.
– Koska me emme ole museo, niin kaikkeen saa koskea ja kaikkea kokeilla.
Elämyksellisessä näyttelyssä on viljelty erilaisia äänimaailmoja ja videoita. Niiden avulla voi esimerkiksi seurata, kuinka puu taipuu Aalto-jakkaraa varten.
Inspiraationa luonto ja sauna
Useampaan huoneeseen rakennetun näyttelyn tunnelma muuttuu tilan vaihtuessa. Yhdessä huoneessa ajatukset viedään luontoon, joka oli Alvar Aallolle tärkeä inspiraation lähde.
– Hänen arkkitehtuurissaan puurakentaminen ja puun innovatiivinen käyttö oli tärkeää.
Myös toinen tärkeä inspiraation lähde on esillä, ja se on sauna. Vieraat pääsevät halutessaan jopa istahtamaan saunan lauteille – aitoja löylyjä tosin ei ole tarjolla.
– Finlandia-talossa ei koskaan aiemmin ole ollut saunaa. Nyt se saatiin.
Aaltojen saavutusten ja inspiraationlähteiden lisäksi esillä on heidän yksityiselämäänsä. Kirjailija Kirsti Mannisen käsikirjoittamaan näyttelyyn on esimerkiksi saatu perhekuvia, jotka eivät ole aiemmin olleet julkisesti esillä.
Finlandia-talon Aalto-näyttely on avoinna päivittäin talon aukioloaikojen mukaisesti. Sinne on esteetön sisäänpääsy. Näyttelylippu maksaa 20 euroa paikan päältä ostettuna ja 18 euroa ennakkoon ostettuna. Museokortilla sisään ei pääse.