Amerikkalainen Katy, 27, oli pudota tuolilta, kun aloitti suomalaisen työelämän ‒ ”Vähän hassua”

Katy Palenius, 27, haluaa levittää Suomi-tietoutta. Hän oli pudota tuolilta, kun aloitti työelämän Suomessa ja huomasi, miten ihmiset töissä toimivat. Myös suomalaiset kodit yllättävät häntä kovasti.

Katy Palenius, 27, on syntynyt Texasissa. Mutta kun hän nykyään on siellä, tuntuu kaikki liian kiihkeältä ja intensiiviseltä. Syynä on se, että Katy asuu nykyään Suomessa, ja oppinut monessa asiassa uuden kotimaansa tavoille.

Suomeen hänet on tuonut rakkaus. Miehensä Aleksanterin Katy tapasi Belgiassa, jossa he molemmat olivat lukion aikoihin vaihto-oppilaina. Kumpikin oli tuolloin 18.

– Olimme ihan kakaroita, nauraa Katy.

Kaksikko alkoi seurustella, ja seurustelu jatkui viiden vuoden ajan etäsuhteena. Aivan koko aikaa heidän ei tarvinnut kuitenkaan matkustella eri maihin toista nähdäkseen. Katy oli nimittäin yliopisto-opintojensa aikaan vaihto-oppilaana Tampereella.

– Halusin nähdä viihtyisinkö Suomessa, ennen kuin muuttaisin maahan miehen perässä, hän kertoo.

Vastaus oli myönteinen. Katy ja Aleksanteri päättivät aloittaa yhteisen elämänsä Suomessa. Ensiksi he asuivat Lappeenrannassa Aleksanterin silloisten opintojen takia, mutta elämä niin pienellä paikkakunnalla ei tuntunut hyvältä.

Tasapainoisempaa elämää

Kaksi vuotta sitten Paleniukset muuttivat Helsinkiin, josta Katy oli saanut myyntiin ja markkinointiin liittyviä töitä. Pääkaupunkiin hän on kotiutunut hyvin.

– Rakastan Euroopassa asumista. Elämäntyyli on täällä niin erilainen. Yhdysvalloissa kaikkeen liittyy valtavasti suorituspaineita. Suomessa ei tunnu samalta, ja elämä on tasapainoisempaa, kuvailee Katy.

Yksi suurimpia yllätyksiä Suomeen muuttamisessa oli Katylle nimittäin se, kuinka paljon helpompaa työelämän ja vapaa-ajan tasapainottaminen täällä on.

– Täällä kukaan ei istu toimistolla enää kuuden jälkeen. Yhdysvalloissa taas tuntuu siltä, että jokainen yrittää päihittää toiset istumalla töissä mahdollisimman pitkään. Kukaan ei ainakaan poistu ennen kuin pomo on lähtenyt!

Myös suomalaisten kesälomakäytös on tullut tutuksi. Katy ei tänä vuonna pitänyt lomaa heinäkuussa, ja kertoo toimistonsa olevan kuin aavekaupunki. Siellä ei ole juuri ketään muuta.

– Tavallaan se on kivaa, niin voin keskittyä ja saada asiat tehtyä.

Hänestä suomalaisten amerikkalaisittain pitkät lomat ovat hyvä asia. Ne auttavat palautumaan ja tukevat töissä jaksamista.

– Yhdysvalloissakin on työpaikkoja, joissa on mahdollisuus pitää lomia. Mutta voimassa on myös eräänlainen kirjoittamaton sääntö, ettei kaikkia lomapäiviä kuitenkaan käytetä.

Laskettu aika lokakuussa

Katylla on hyvä syy, miksi hän halusi hoitaa asioita valmiiksi heinäkuussa. Hän odottaa ensimmäistä lastaan, ja lapsen on määrä syntyä lokakuussa.

Katy on iloinen siitä, että on perustamassa perhettä nimenomaan Suomeen.

– Minusta tämä on paljon perheystävällisempi maa kuin Yhdysvallat, sanoo Katy.

Hän arvostaa suomalaista neuvolasysteemiä ja kokee myös, että Suomessa on turvallisempaa kuin hänen kotimaassaan.

Toki Suomeen muuttaminen on tuonut mukanaan myös ikävämpiä yllätyksiä. Ensimmäinen niistä oli sää.

– Minulla oli takki, jota luulin talvitakiksi. Sitten tulin käymään täällä, ja mieheni sukulainen sanoi että sinullapa on kiva kevättakki – mutta tarvitset jotain paksumpaa pysyäksesi lämpimänä, Katy kertoo.

– Ei minulla ollut mitään käsitystä siitä, millainen kunnollinen talvitakki on. Texasissa sellaisia ei tarvita.

Kylmyyden lisäksi myös talvinen pimeys oli Katylle yllätys – mutta toisaalta hän kokee, että Suomen talvet ovat auttaneet häntä kasvamaan ihmisenä.

Kun jo töistä lähtiessä on hämärää, on Katyn mielestä nähtävä oikeasti vähän vaivaa pysyäkseen hyvällä tuulella. Hän on oppinut tunnistamaan, millaisista asioista nauttii ja mikä tekee hänet onnelliseksi.

Texasissa Katy kuntoili aamuisin. Suomessa hän on joutunut opettelemaan olemaan aktiivinen iltaisin. Katy on muun muassa iltakursseilla ja tutustunut niiden kautta ihmisiin. Elämän piristäminen on siis vaatinut sitä, että Katy on aluksi joutunut vähän pakottamaan itsensä liikkeelle.

– Se on ollut minulle hyvää harjoitusta. Texasissa arkeni ei ehkä olisi näin suunnitelmallista.

Arkisia eroja

Texasin arki olisi muutenkin erilaista. Siellä joka paikkaan ajetaan autolla, Suomessa Katy liikkuu paljon julkisilla liikennevälineillä tai kävellen.

Myös asuminen on erilaista. Paleniukset muuttivat hiljattain paritaloon, josta löytyy Katya aluksi kummastuttaneita yksityiskohtia kuten eteisen kaksoisovi.

– Avaat yhden oven ja heti perään pitää avata toinen ovi. Se on vähän hassua.

Toinen on saunan yhteydessä oleva suihkuhuone.

– Siihen mahtuu kerralla vaikka koko perhe. Minun lapsuudenkodissani oli vain pieni ahdas suihkunurkkausta, tätä voisi pitää vaikka tanssistudiona!

Yhtä suomalaiskotien vakiovarustetta Katy hehkuttaa varauksetta. Nimittäin astiankuivauskaappia.

– Se on keksintö, jonka pitäisi levitä maailmanlaajuiseksi. Kun käyn Texasissa ja autan isääni tiskien kanssa harmittelen astiankuivauskaapin puutetta.

Suomalaisten suhde naapureihin on asia, jota Katy kummastelee.

– On hiukan erikoista, ettei kaikkia jotka tulevat naapurustossa vastaan tervehditä. Texasissa vastaantulijoita tervehditään aina.

Katy kertookin kaipaavansa joskus texasilaisten ystävällisyyttä. Suomessa ihmiset ovat varautuneempia. Katy on kuitenkin onnistunut saamaan suomalaisia ystäviä.

Osa on peräisin opiskelijavaihdon ajalta, osaan hän on tutustunut harrastusten ja osaan puolisonsa kautta. Elämä täällä ei ole siis yksinäistä.

– Ystävyys suomalaisten kanssa on jotenkin rehellisempää kuin amerikkalaisten. Amerikkalaiset voivat olla kanssasi vain kohteliaisuudesta. Mutta jos suomalainen viettää kanssasi aikaa, hän myös aidosti haluaa sitä.

Tärkeä harrastus

Katyn ystäväpiiriin kuuluu myös muita Suomeen muuttaneita amerikkalaisia. Yksi heistä on Mandy Wecksten, jonka kanssa Katy tekee Finnfluenced -nimistä podcastia, jossa käsitellään Suomen ja Yhdysvaltojen kulttuurieroja.

Samasta aiheesta hän kertoo myös omilla somekanavillaan.

– Sosiaalinen media on minulle hauska harrastus. Se on myös ollut mukava tapa tavata ihmisiä ja verkostoitua, sanoo Katy.

– Haluan myös mielelläni kertoa Suomesta ja täkäläisestä elämäntyylistä sekä jakaa käytännön vinkkejä. Sellaisia, joita olisin itse tänne muuttaessani kaivannut.