Dave luuli vierailleensa Ikea-hotellissa – Virheellistä tietoa

Ruotsissa sijaitseva Ikea Hotell on maailman ainoa Ikea-hotelli. Espanjassa Kanariansaarilla sijaitseva hotelli on jotain aivan muuta, mutta sitä on markkinoitu virheellisesti Ikea-hotellina.

Brittiläinen Dave on jakanut sometileillään kokemuksensa ”Espanjan ensimmäisestä Ikea-hotellissa” Kanariansaarilla. Daven kokemuksista ovat uutisoineet myös muun muassa Daily Mail ja The Sun.

Las Dunas de Santa Catalina Boutique House ei kuitenkaan ole oikea Ikea-hotelli.

Näin kertoo Jenni Kontio Ikean viestinnästä.

– Mediassa levinnyt tieto Espanjassa sijaitsevasta hotellista on virheellistä, eikä kyseisellä hotellilla ole yhteyttä Ikea-Kanariansaariin tai Ikea-liiketoimintaan.

Virheellinen tieto alkoi levitä espanjan- ja englanninkielisessä mediassa tämän vuoden keväällä.

Muun muassa Canarian Weekly -julkaisu hehkutti uuden ”Ikea-hotellin” sijaintia ja kontekstia. Hotellia kutsuttiin mediassa jopa maailman ensimmäiseksi Ikea-hotelliksi. Juttuja Ikean uudesta aluevaltauksesta on julkaistu huhti- ja toukokuussa.

Hotellille ei löydy omia verkkosivuja, eikä Booking.com-sivustolla julkaistussa ilmoituksessa mainita Ikeaa millään tavalla.

–Las Dunas de Santa Catalina Boutique House Las Palmas de Gran Canariassa tarjoaa vain aikuisille tarkoitettuja huoneita, joissa on oma kylpyhuone, ilmastointi ja parkettilattiat. Jokaisessa huoneessa on työpöytä, minibaari ja televisio, hotellin sivulla kerrotaan.

Hotellin omistajista ei ole tietoa nähtävillä. Iltalehdellä ei ole tiedossa, mistä muuhun mediaan tuli käsitys tämän hotellin Ikea-yhteyksistä.

Dave kertoo sekä Youtube-kanavallaan että Tiktok-videolla, että hotellin kaikki kalusteet sängyistä lautasiin ovat Ikean tuotteita, ja huoneet näyttävät aivan Ikean näyttelytiloilta.

Eräs kommentoija kyseenalaistaakin espanjalaisen hotellin konseptia.

–Kalustettu Ikean tuotteilla mutta ei Ikean omistuksessa tai sen brändäämä. Maailmassa on vain yksi Ikea-hotelli Ruotsissa, hän sanoo.

Kontio vahvistaa, että maailmassa on vain yksi Ikea-hotelli, joka sijaitsee Ruotsin Älmhultissa.

Oikeassa Ikea-hotellissa yksi yö maksaa 115 euroa kahdelta hengeltä aamupaloineen.

”Ikea”-hotellissa yö maksaa 137 euroa kahdelta hengeltä ilman aamiaista.

Ajanjaksoksi valittiin yksi yö heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.