Eläkkeellä oleva brittisotilas matkusti Mikkeliin – Tätä hän ei odottanut: ”Se tuhosi minut”

Benjamin Key joutui Mikkelissä todella kovaan paikkaan.

Hän ilmoittautui mukaan Maailman vahvin sotilas -kisaan, mutta ei tuolloin tiennyt kaikkia lajeja.

Koko totuus selvisi viimeistään perjantaina, kun toisena lajina oli brutaali sotilasesterata, jossa suoritus kesti useita minuutteja. Mukana oli tiukkaa juoksua, erilaisia esteitä, köydessä kiipeämistä, raskaiden salkkujen kantoa ja armottoman painoisten säkkien heittoa.

Kisaan osallistuvat kovimmatkin supersotilaat maailmalta olivat rääkin jälkeen täysin hapoilla.

43-vuotiaan Benjamin ”Ben” Keyn kohdalla mentiin jo rikkihappojen puolelle. Se ei ole ihme, sillä Britanniassa rekanvedossa vuonna 2022 masters-sarjan mestariksi kruunattu jätti painaa 144 kiloa.

– Tämä laji tuhosi minut. Tiesin, ettei siitä tulisi helppoa, mutta yritin kuitenkin tehdä kaiken radalla. Pitää muistaa, että tässä haetaan maailman vahvinta sotilasta. Minä olen ollut jo hetken eläkkeellä armeijasta, hän kertoo.

– Olen kuitenkin tavannut täällä uskomattomia ihmisiä. Halusin myös testata tätäkin lajia, sillä mielestäni ei ole mitään järkeä vain perkele luovuttaa ja olla tekemättä mitään. Mieleni sanoi, että pystyn tähän, mutta verisuoneni, keuhkoni ja sydämeni olivat toista mieltä. En ole kuitenkaan pettynyt, koska tiesin mitä oli luvassa.

Key sanoo, että vaikka kyseessä ei ole perinteinen vahvin mies -laji, sotilasesterata on todella hyvä testi palveluksessa oleville sotilaille.

– Heidän pitää olla kunnossa, kun he juoksevat taistelukentälle.

– Minun kohdallani voi sanoa, että olen vain onnellinen, kun tämä laji on takana.

Lajit yllättivät

Key kutsuttiin kisaan voimamieslegenda Ilkka Kinnusen kautta.

– Se tuli tiukalla aikataululla. Tiedän, etten ole Britannian paras sotilas tähän kisaan, mutta halusin kuitenkin tulla, vaikka olen jo vanha mies. Yllätyin kyllä totaalisesti, kun näin mukana olevan myös esteradan.

– Meiltä löytyy paljon nuorempia ja kovakuntoisempia miehiä, jotka pystyvät paljon parempaan kuin minä. Ensi vuonna tilanne on täysin eri, kun kisa tulee paremmin ihmisten tietoon.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hän kertoo tehneensä vastaavan kuntoa ja fysiikka vaativan suorituksen viimeksi 20 vuotta sitten.

– Kaikki on kuitenkin suhteellista. Kaksi viikkoa sitten vedin kahta yhteensidottua rekkaa. Molemmat ovat todella rankkoja lajeja, mutta vain eri tavalla.

”Tuntui järkyttävältä”

Fysiikaltaan sopiva lajiin oli esimerkiksi Suomea kisassa edustava Joonas Kuivalainen. Hän on leuanvedon ME-mies ja kilpailee myös hengenpelastuksessa, meriviisiottelussa ja sisäsoudussa. Merivoimien ohjusveneen tykkimestari suoriutuikin lajissa erinomaisesti.

– Tuli ainakin hiki. Eikö se ole se pääjuttu?

– Mielestäni vauhtini oli sopiva. Ei tullut hölmöiltyä mitään. Olen tosi tyytyväinen. Vähän kovempaakin olisi voinut mennä, mutta koska rata suoritettiin nyt ensimmäisen kerran, en osannut täysin arvioida kokonaisrasitusta, Kuivalainen kertoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Seitsemän lajia sisältävän kilpailun tuloksia ei vielä paljasteta, sillä kisasta kuvataan tv-sarja, jossa kokonaisvoittaja selviää.

Kisan toinen suomalaisedustaja Ville Naapuri tippui nurmen pintaan oman suorituksensa jälkeen. Laskuvarjojääkäreissä palvellut reserviläinen suoriutui laadukkaasti, vaikka kuvailikin tehtävää äärettömän raskaaksi.

– Tuntui järkyttävältä. Kun tällaiset kestävyysjutut eivät ole leipälaji, niin kyllä se vaan tuntui tosi hirveältä. Kaikki laitettiin peliin. Salkkujen kannon jälkeen jalat menivät ihan piimäksi, Naapuri kertoo.

Hyvä valinta lajiksi

Keyn mukaan sotilasesterata on myös hyvä esimerkki toiminnasta armeijassa.

– Armeija haluaa, että pystyt etenemään pisteestä A pisteeseen B ja suorittamaan matkan varrella annetut tehtävät.

– Osa olisi varmasti jättänyt tämän lajin välistä minun tilanteessani, mutta mielestäni on hyvä ajatella niin, että jos laittaa johonkin nimensä alle, sitten tehtävä suoritetaan. Jokainen armeijassa palvellut henkilö ajattelee samalla tavalla. Siksi muiden kilpailijoiden kanssa onkin ollut alusta asti loistava tunnelma. Olemme kaikki palvelleet ja ajattelemme samalla tavalla. Moni muu olisi voinut tulla tänne sijastani, mutta olen onnellinen, että minä olen täällä.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Kahden ensimmäisen koitoksen jälkeen Keylle oli kuitenkin luvassa raakaa voimaa vaativia lajeja. Rekan vedossa hän kuitenkin joutui todella armottoman haasteen eteen, koska ensimmäinen suoritus meni pilalle rekan jarruongelman vuoksi. Ajoneuvo lähti kuitenkin liikkeelle myös toisella vedolla, vaikka alla oli jo yksi hurja suoritus.

– Olen tyytyväinen, että rekka liikkui vielä toisellakin kerralla. Ote ei kestä kahta yritystä, kun köysi on niin paksu. En osaa sanoa, paljonko pidemmälle olisin rekan saanut, jos ensimmäisellä yrityksellä ei olisi ollut ongelmia, mutta varmasti yhtä pitkälle kuin muutkin kaverit. Pääasia, että sain uuden yrityksen, Key kertoo.

Lennoston sotilasmestari

Ben teki Mikkelissä nopeasti vaikutuksen iloisella ja sosiaalisella luonteellaan.

Hän aloitti työt armeijassa 1999 ja jäi eläkkeelle vuonna 2024 Britannian kuninkaallisten ilmavoimien sotilasmestarina.

Hänellä oli 62 alaista taktisessa kommunikaatio-osastossa, joka toimi lennoston tukena ja tarjosi palveluita esimerkiksi Irakiin ja Ukrainaan.

– Oikeastaan tarjosimme tukea kaikille alueille, joissa tapahtui, hän kuvailee.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nykyään hän työskentelee luennoitsijana koulussa, jossa tarjotaan opetusta 16–19-vuotiaille nuorille, jotka harkitsevat liittymistä armeijaan tai haluavat työskennellä poliisina, palomiehenä tai vanginvartijana.

Key on nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Kilpailijat majoittuvat Army Hostellissa, Savon prikaatin entisen kasarmin alueella.

– Majoitus on oikein hieno. Ruoka on hyvää ja kun katsoo ulos, sinulla on ihan oikeat maisemat edessäsi, puita ja kaikkea. Se on melko mukavaa. Vähän kuin maalla olisi.

”Toivon, että sota loppuisi”

Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan Keyllä on suora mielipide.

– En näe syytä hyökkäykselle. En näe, miksi Venäjän piti hyökätä. Toivon vain, että sota loppuisi.

Sota on jatkunut jo vuosia musertavana murhenäytelmänä.

– En osaa sanoa, miten se saataisiin loppumaan. Jos tietäisin ratkaisun, laittaisin varmasti samalla loton vetämään ja voittaisin muutaman miljoonan.