EM-pronssi! Enni Virjonen, 18, häikäisi

Enni Virjonen voitti Suomelle jo seitsemännen mitalin alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa.

Seitsenottelija Enni Virjonen, 18, kruunasi urakkansa alle 20-vuotiaiden yleisurheilun EM-kisoissa Tampereella ottamalla EM-pronssia sunnuntai-iltana.

Seitsenottelun viimeinen laji, 800 metrin juoksu, käytiin sunnuntai-iltana Tampereen Ratinan stadionilla. Virjonen juoksi ajan 2.19,20, mikä riitti varmistamaan pronssin ja lopullisen pistepotin 6060.

Ratkaisu alkoi rakentua jo iltapäivällä, kun Virjonen sinkautti keihään uusiin ennätyslukemiin 47,10 metriin. Parannusta edelliseen ennätykseen tuli yli kuusi metriä, sillä aiempi ennätys oli 40,78.

Huippuonnistuminen vahvisti Virjosen otetta mitalisijasta ennen päätöslajia. Saksan Emma Kaul viskasi keihään kisan pisimmälle, 49,17 metriin, mutta oli kokonaispisteissä 159 pistettä Virjosen takana ennen 800 metrin juoksua.

Saksalaisen olisi pitänyt juosta 11,5 sekuntia nopeampaa, jotta hän olisi onnistunut nousemaan kokonaispisteissä Virjosen ohi.

Kisan voittoon ylsi Kroatian Jana Košcak, joka johti jo ennen päätöslajia. Pisteitä kroatialaisella oli 6293. Toiseksi sijoittui Unkarin Sarolta Kriszt pistein 6251.