Ferrarin vauhti alleviivaa Lewis Hamiltonin katastrofia
Belgian GP:n aika-ajo on käynnissä.
Ardennien vuoriston kainalossa sijaitseva Spa-Francorchampsin moottorirata on monen kuskin mielestä koko GP-kalenterin hienoin.
Ylämäki Eau Rougesta Raidillonin kautta Kemmelin suoralle kuuluu moottoriurheilun ikonisimpiin paikkoihin.
Kuskeilla oli niin kiire kauniille radalle, että Nico Hülkenberg kolaroi Lance Strollin kanssa jo ennen kuin varikon valo vaihtui vihreäksi. Kaksikko joutuu odottelemaan tuomariston mahdollisia rapsuja tilanteesta lauantai-iltaan asti.
Belgialaisyleisö hurrasi erityisesti maan passit omaaville Lando Norrisille ja Max Verstappenille. Kummallakaan ei ollut suuria ongelmia päästä jatkoon aika-ajon ensimmäisestä erästä.
Samaa ei voi sanoa Mersu-kuskeista. Sekä George Russell että Kimi Antonelli joutuivat puristamaan aivan loppuun asti. Lopulta vain Russell selvitti tiensä jatkoon.
Antonellin lisäksi Lewis Hamiltonin tie nousi pystyyn, koska hän lipsautti Ferrarinsa ratarajojen ulkopuolelle nelosmutkassa.
Britti lähtee sunnuntain kisaan vasta 16. ruudusta.
Hamiltonin vauhdin olisi pitänyt riittää helposti jopa aika-ajon viimeiseen osaan. Ainakin tallikaveri Charles Leclerc tykitti itsensä jatkoon myös toisesta osasta.
– En usko, että autossa on enempää tarjolla kuin tämä. Se oli todella hyvä kierros, Leclerc sanoi.
Monacolainen oli McLaren-kaksikon ja Verstappenin jälkeen kakkososan neljänneksi nopein.
Viimeisestä osasta tippuivat Esteban Ocon, Oliver Bearman, Pierre Gasly, Nico Hülkenberg ja Carlos Sainz.