IS: Mikko Rantanen jätti menemättä asepalvelukseen

Mikko Rantasta uhkaavat jättisakot.

Ilta-Sanomat uutisoi, että syyttäjä vaatii jääkiekkoilija Mikko Rantaselle rangaistusta luvattomasta poissaolosta asepalveluksesta.

Suomen 28-vuotiaan NHL-tähden piti astua palvelukseen Kaartin jääkärirykmentin urheilukoulussa 15. huhtikuuta 2024 viimeistään kello 16.

Syyttäjän teonkuvauksen mukaan Rantanen ei ilmoittautunut, vaan sen sijaan hän anoi aloitusajalle lykkäystä myöhässä. Anomus hyväksyttiin 16. huhtikuuta.

Syyttäjä katsoo hyväksytystä lykkäyksestä huolimatta, että Rantanen on syyllistynyt luvattomaan poissaoloon.

IS:n mukaan syyttäjä vaatii 10–15 päiväsakkoa, ja se voisi tarkoittaa Rantasen tuloilla jopa 84 750 euron sakkoa.

Rantanen siirtyi kesken viime kauden Colorado Avalanchesta Carolina Hurricanesin kautta Dallas Starsiin. Starsin kanssa hän solmi kahdeksan vuoden mittaisen ja 96 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.

Tapauksen aikaan Nousiaisista kotoisin oleva hyökkääjä edusti vielä Avalanchea.