Janni Hussi julkaisi tunteikkaan videon
Janni Hussi julkaisi tunnelmia Jyväskylän MM-rallista.
Jari-Matti Latvala, 40, ja Janni Hussi, 33, ajoivat huippusuorituksen Jyväskylän MM-rallissa, kun kaksikko kurvasi toiseksi WRC2-luokassa.
Latvala ja Hussi jäivät vain 1,1 sekunnin päähän voitosta, jonka nappasivat Roope Korhonen ja Anssi Viinikka.
Mediapersoonana tunnetulle Hussille kisa oli poikkeuksellinen, sillä hän on melko tuore kasvo rallimaailmassa. Ennen kilpailua Hussi linjasi tavoitteekseen palkintopallin, ja se myös saavutettiin.
– Podiumille päästiin ja sehän se tavoite oli. Mutta kun noin pienestä puhutaan, niin harmittaahan se, että sivu suun meni, Hussi totesi kisan jälkeen.
Hussi onnitteli voittajakaksikkoa jo Ouninpohjan maaliin tultuaan.
– Olen tosi onnellinen Roopen ja Anssin puolesta. Roope ajoi tosi hienosti tänä viikonloppuna. Iso hatunnosto. Tästä jäi nälkää ensi vuoteen, Hussi kommentoi.
Rallin jälkeen Hussi julkaisi Instagramissa videokoosteen viikonlopun tunnelmista. Videolla nähdään muun muassa, kuinka Latvala ja Hussi tykittävät sorateillä sekä juhlivat palkintosijoitusta suihkuttamalla kuohujuomaa.
– Nämä muistot kestävät eliniän. Meidän tiimimme, Hussi kirjoitti sydänemojin kera.