Jari-Matti Latvalalta ja Janni Hussilta huima yllätys – Maalissa kuultiin maireaa tekstiä
Jari-Matti Latvala oli hyväntuulinen onnistuneen ralliavauksen jälkeen.
Jyväskylän MM-ralliviikonloppu käynnistyi suomalaisittain hyvissä merkeissä.
Kalle Rovanperä on iskuetäisyydellä johtavasta Ott Tänakista, ja Jari-Matti Latvala oli kartturinsa Janni Hussin kanssa hyvässä vauhdissa WRC2-luokassa.
40-vuotias Latvala olikin erittäin positiivinen ilmestys. Vauhtia piisasi, minkä lisäksi mies oli avauserikoiskokeen jälkeen maalissa kuin Naantalin aurinko.
Latvala ja Hussi olivat Rally2-luokassa kolmanneksi nopeimpia. Suomalaispari taipui Viron Robert Virvekselle 1,2 sekuntia.
Harju ei ollut Latvalan suosikkipätkiä aktiiviurallakaan, minkä takia suoritusta voi pitää todella mallikkaana. Latvalan rallikilometrit rajoittuvat tällä kaudella pitkälti Historic-sarjaan.
– Oikeasti? Yleensä en ole hyvä tällaisilla pätkillä, hän sanoi MTV:n lähetyksessä.
Latvala ei koe olevansa parhaimmillaan kapeilla ja lyhyillä pätkillä, vaikka kokemusta esimerkiksi Jyväskylän Harjustakin on riittävästi.
Tämän vuoden Jyväskylän ralli on konkarille jo tämän uran 20:s.
– Niin, mietippä sitä. Olin täällä jo vuonna 2003, kun olin 18-vuotias. Aika kiitää, mutta intohimo säilyy, Latvala kikatti leveästi hymyillen.
Hussi ja Latvala ovat ajaneet yhdessä Historic-luokan EM-sarjassa, mutta tänä viikonloppuna he ajavat ensimmäisen yhteisen Jyväskylän osakilpailun.