Finland Review

image

Itä-Uudenmaan ja Oulun poliisilaitokset ovat antaneet tänä vuonna kirjallisen varoituksen ja huomautuksen johtoasemissa oleville komisarioille epäasiallisesta käytöksestä. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Johtavassa asemassa olevat komisariot saaneet seuraamuksia epäasiallisesta käytöksestä

Toinen tapauksista on Itä-Uudeltamaalta ja toinen Oulusta. Kyse on ollut huutamisesta, kiroilusta ja nimittelystä. Itä-Uudellamaalla komisario ei koe huutaneensa muille.

Ainakin kaksi poliisilaitosta on joutunut puuttumaan johtoasemissa olevien poliisien epäasialliseen käytökseen työtehtävien yhteydessä tänä vuonna. Toinen tapauksista on Itä-Uudeltamaalta ja toinen Oulusta.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on käsitelty viime vuosien aikana monin tavoin erään komisarion epäasiallista käyttäytymistä. Hän sai poliisilaitokselta aiemmin tänä vuonna kirjallisen varoituksen.

Related Posts

Suuri nosto-operaatio aloitti raitiolinjan työt Tikkurilassa

Ratatunnelin rakentaminen voi alkaa, kun ratikkaurakan kaikista yksityiskohdista on päästy kesän aikana sopuun.Vantaan ratikkahanke eteni Tikkurila...

Takaa-ajettu auto törmäsi rajusti toiseen, kolme loukkaantui

Kuljettajaa epäillään poliisin mukaan muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta.Vantaan Tikkurilassa käynnistyi perjantain ja lauantain välisen...

Poliisi etsii 8-vuotiasta tyttöä Länsi-Vantaalla

Kadonnut on noin 130-senttinen, ruumiinrakenteeltaan hoikka ja hänellä on ruskeat, pitkät hiukset.Vantaan Vaskipellossa on kadonnut 8-vuotias tyttÃ...

Sudet tappoivat kuusi lammasta Vantaalla, kolme yhä kateissa

Bisan tilan emännän tietojen mukaan Sotungin kylällä ei ole aiemmin tapahtunut susivahinkoja.Sudet tappoivat ainakin kuusi lammasta Bisan tilalla ...