Finland Review

image

Aamu-usvaa Espoon Oittaalla syyskuussa 2024. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

”Kesä näyttää olevan ohi”, sanoo meteorologi

Helsinki-Vantaan lentoasemalla lämpötila laski perjantain vastaisena yönä 3 asteeseen. Koko Suomen kylmimmät mitattiin Sallassa, jossa lämpötila painui -2,7 asteeseen.

Perjantain vastainen yö oli kylmä eri puolilla maata.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin perjantaiaamuna 3 lämpöastetta, Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen kertoi viestipalvelu Blueskyssa. Hänen mukaansa kyseessä on kylmin elokuinen aamu lentoasemalla sitten vuoden 1997.

Tavallisesti 22. elokuuta lentoasemalla on ollut kymmenkunta astetta lämmintä, Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko kertoo. Muualla Etelä-Suomessa liikuttiin 1–6 asteessa.

Koko Suomessa kylmimmät lukemat perjantain vastaisena yönä mitattiin Alangon mukaan Sallan kirkonkylässä, jossa lämpötila painui –2,7 asteeseen.

Myös muualla Lapissa oli pakkasta.

Perjantain vastaisena yönä oli myös paikoitellen sumua, Alanko kertoo. Selkeillä paikoilla oli hänen mukaansa huomattavasti kylmempää.

Suomen säätä viilentää kylmä ilmamassa, joka on liikkunut pohjoisesta. Etelässä ei kuitenkaan vielä ole odotettavissa yöpakkasia, Alanko kertoo.

Maanpinnalla tosin voi olla hallaa, ja lämpötila siellä laskea pakkasen puolelle.

Tulevina päivinä lämpötila liikkuu 10 ja 16 asteen välillä, hän sanoo. Aurinkoisella säällä lämpöä voi olla 16–17 astetta, sateisella noin kymmenen.

”Kesä näyttää olevan ohi”, Alanko toteaa.

Related Posts

Pakettiauto ja henkilöauto kolaroivat Lahdenväylällä

Hieman iltapäiväkolmen jälkeen pelastuslaitos tiedotti tilanteen olevan ohi. Helsingin suuntaan kulkeva liikenne ruuhkautuu kuitenkin vielä.Lahden...

Espoo kannattaa kolmen suuren yhteistä hinta-aluetta

Helsingin, Espoon ja Vantaan tasatariffi halventaisi kolmen vyöhykkeen joukkoliikennelippuja Vantaan tai Espoon rajoilta keskustaan. Se kuitenkin vä...

Lähijunaliikenteessä myöhästymisiä henkilövahingon vuoksi

Lentokentälle kulkevat I- ja P-junat kulkevat myöhässä tai ne on peruttu.Vantaan Kivistössä on tapahtunut henkilövahinko tiistaina illalla kell...

Vantaa muuttaa 7.- ja 8.-luokkalaisten ruokailut valvotuiksi, jotta nämä söisivät koululounaan

Seiska- ja kasiluokkalaisten opettajat saavat valvonnasta ateriaedun, joka on lounasetua parempi.Seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset yläkoululaiset ...