Lauri Markkanen jäi pimentoon – ”Se oli onnistunut veto heiltä”

Suomi hävisi Liettualle 78–81.

Susijengin jatko-ohjelma vaikeutui merkittävästi, kun se hävisi Liettualle EM-parketilla värikkäiden vaiheiden jälkeen 78–81.

Suomi sai otteluun unelma-alun ja käväisi avausneljänneksellä jopa kuuden pisteen johdossa.

Lopulta kuitenkin vihreäpaitainen Liettua kampesi itsensä rinnalle ja karkuun.

– Tiesimme, että he varmasti tulevat pelaamaan eri tavalla. Se crossmatchäys (Lauri Markkasta vartioivat häntä huomattavasti lyhyemmät takamiehet) oli sellainen juttu, että kesti pitkään ennen kuin opimme pelaamaan sitä vastaan, päävalmentaja Lassi Tuovi myönsi.

Markkanen teki lopulta 19 pistettä ja oli yhdessä Mikael Jantusen kanssa Suomen tehokkain pelaaja. Mutta erityisesti ottelun kolmessa ensimmäisessä erässä hänen heittonsa ei uponnut totutulla tavalla.

Sen jälkeen Liettua oli karannut jo liian kauas.

– Se oli onnistunut veto heiltä. Pitää onnitella vastustajaa siitä. Aina voi tietenkin ottaa omaan piikkiin, Tuovi jatkoi.

– Ratkaisevin juttu oli kuitenkin se kovuus. Meillä meni ensimmäisellä jaksolla liikaa aikaa, että pystyimme sopeutumaan siihen fyysisyyteen.

Toinen neljännes meni vihreäpaidoille peräti kymmenen pisteen erolla 25–15. Se oli liikaa, koska Suomi voitti ensimmäisen ja viimeisen erän. Kolmas pelattiin tasan.

– Liettua pelasi todella kovaa. Jos vastustajalla on enemmän hyökkäyslevypalloja kuin meillä puolustuslevypalloja, niin silloin harvoin johtaa ottelua.

– Tiesimme sen. Liettua oli kuskin paikalla juuri sen verran enemmän ja toteutti omaa vahvuuttaan pikkusen paremmin kuin me. He ansaitsivat voiton, Tuovi tunnusti.

Maxhunin purkaus

Toisella jaksolla kuultiin, miten Edon Maxhuni yritti herätellä joukkuettaan taisteluun. Kantasuomalaiset kirosanat tulivat balkanilaisella temperamentilla kotikatsomoon asti.

– Se oli vain sellainen purkaus koko jengille. Ei siinä ollut mitään erityistä kenellekään. Piti vain saada parempaa peliä, Maxhuni kuvaili.

– Latautumisessa ei ollut ongelmaa. Tuo oli osa minun johtajuuttani. Välillä tarvitaan tuollaisia juttuja.

Maxhuni myönsi, että suurin ongelma oli heittopelissä. Esimerkiksi yleensä niin luotettava Sasu Salin heitti kaikki heittonsa ohi.

– Missasimme paljon vapaita koreja. Vastustaja sai helppoja pisteitä toiseen päähän. Siitä tuli sellainen lumipalloefekti.

Maxhuni ei halunnut kritisoida ketään, vaikka Salinin ohella myös Markkasen peli tökki pahasti.

– Ei hän ollut pettymys. Kukaan ei ole surullinen tai vihainen Laurille. Hän tietää, miten tärkeä hän on tälle joukkueelle.