Legionella iski toiseenkin kylpylään – ”Eihän kukaan toivo tätä toiselle”

Peurungan kylpylän toimitusjohtaja Timo Kaisla kertoo, että ei ole mukavaa sulkea osaa kylpylästä kesken sesongin. Sulku ei ole kuitenkaan vaikuttanut kävijämääriin.

Iltalehti uutisoi tällä viikolla, että Rantasalmella sijaitsevan Järvisydämen kylpylä on suljettu toistaiseksi legionellalöydöksien takia.

– Eihän kukaan toivo tätä koskaan toiselle. Toivottavasti he saavat kylpylän mahdollisimman pian auki, sanoo Peurungan kylpylän toimitusjohtaja Timo Kaisla.

Legionella ei ole tuntematon Peurungan kylpylässäkään.

Peurungan kylpylä tiedotti jo heinäkuussa, että osa kylpylästä suljetaan lievästi kohonneiden legionella-pitoisuuksien takia.

Kaisla kertoo, että suihkumaailma on edelleen suljettu.

Suihkumaailma on alue, jossa on viisi eri suihkua. Suljetulla suihkumaailmalla on oma vesijärjestelmä, eikä sen takia ole muodostanut riskiä muille osille kylpylää.

– Pyrimme siihen, että viranomaiset tulisivat ensi viikolla tekemään uusintatarkastuksen. Löydöksien tutkimisessa menee pari viikkoa, eli aikaisintaan suihkumaailma saataisiin auki kolmen viikon päästä.

Kaisla kertoo, että suihkumaailman sulkeminen ei ole vaikuttanut kävijämääriin.

– Eihän se mukavaa ole sulkea osa kylpylää kesken vilkkaimman sesongin, mutta meillä on kaikki muut kylpylän osat auki. Luulen, että suurin osa kuluttajista tulee niiden muiden osien takia tänne, Kaisla kertoo.

Peurungan kylpylässä on muun muassa Pohjoismaiden pisin vesiliukumäki, joka Kaislan mukaan houkuttelee erityisesti lapsiperheitä.

Kaisla myös kertoo, että kuluttajilta ei ole erityisemmin tullut kysymyksiä tilanteesta.

FAKTAT

  • Legionellat ovat vesijärjestelmissä esiintyviä ja lisääntyviä bakteereita, jotka voivat aiheuttaa legionelloosin eli legioonalaistaudin. Kyseessä on kuumetauti, johon liittyy usein keuhkokuume.
  • Legionellat voivat kulkeutua aerosolien mukana hengitysteihin. Jos bakteeri pääsee alas keuhkoputkiin asti ja sieltä kudoksiin, syntyy infektio.
  • Vettä juomalla tartuntaa ei saa, koska veden on päästävä keuhkoihin pieninä pisaroina.
  • Legionelloosi ei tartu eläimistä, eikä myöskään ihmisestä toiseen.
  • Legionellaa esiintyy kaikkialla maailmassa luonnonvesissä sekä altaissa. Se on Suomessa yleinen bakteeri.
  • Suomessa todetaan vuosittain 10–40 legionellakeuhkokuumetta.
  • Bakteeri hyötyy korkeasta veden lämpötilasta ja se kestää yli 50 °C:n lämpötilaa. Se säilyy hengissä vesijohtojärjestelmissä, jos vettä ei kuumenneta riittävästi.

Lähde: Terveyskirjasto