Mika Myllylän ex-vaimo vaikeni – Näin kirjailija kommentoi
Mika Myllylän entinen puoliso Suvi Paavola kieltäytyi haastattelusta kirjaa varten.
Torstaina julkaistiin hiihtolegenda Mika Myllylästä kertova kirja Mika Myllylän elämä (Otava). Kirjan on kirjoittanut Mika Wickström.
Mika Myllylän elämä
Kirjailija kertoo saaneensa puhelun noin vuosi sitten Myllylän managerina pitkään toimineelta Ismo Väänäseltä. Ehdotus kirjan kirjoittamisesta tuli täytenä yllätyksenä.
– Ei ollut käynyt mielessäkään. Ajattelin että vautsi, miten tämä voi mennä näin, että joku löytää minut.
Kirjailija kertoo oman suhteensa Myllylään olleen tämän elämän ja uran ajan neutraali.
– En ole varsinaisia hiihtoihmisiä. Lähtötunne projektiin oli empaattinen, kirjailija kuvailee.
– Ehkä hyvä niin, etten ole ollut liian lähellä, hän lisää.
Wickström kertoo innostuneensa kuullessaan, että kirjalle suostumuksen olivat antaneet Myllylän vanhemmat Pirkko ja Jouko Myllylä sekä Pia-sisko.
– Kävi ilmi, että he olisivat viimein valmiita kertomaan tarinansa.
Vihdoin
Kirjan alulle laittaja Väänänen paljastaa, että Myllylän hautajaisissa sovittiin 14 vuotta sitten, että ”Myllylällä revittely mediassa loppuu”. Päätöksellä haluttiin kunnioittaa Myllylän vanhempia ja siskoa.
– Joka toinen vuosi suurin piirtein kysyin kirjasta Pirkolta ja Joukolta. Vastaus oli aina kielteinen. Vuosi sitten sain ensimmäisen kerran ajatukselle vihreää valoa.
Väänänen toteaa, että kirja olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten.
– Olisimme välttyneet monilta väärinymmärryksiltä.
Ex-vaimo kieltäytyi
Wickström kertoo, että ainoa henkilö, joka haastattelusta kirjaa varten kieltäytyi oli Myllylän entinen vaimo Suvi Paavola (ent. Myllylä).
– Kaikki muut haastateltavat lähtivät mukaan.
Wickström jatkaa, ettei Paavola ole ollut häneen yhteydessä haastattelusta kieltäytymisen jälkeen.
– Kunnioitimme toisiamme, en lähtenyt itsekään haastattelua tivaamaan.
– Todella mielelläni olisin haastatellut, mutta hän ei halunnut.
Myöskään Väänänen ei ole ollut tekemisissä Paavolan tai Myllylän lasten kanssa.
– Se on kirjassa kerrottu. En ole ollut tekemisissä.
Myllylän lapsista kirjaan on haastateltu vain vanhinta, Benjami Myllylää. Wickström perustelee valintaansa lapsien iällä.
– Isä [Mika Myllylä] kuoli vuonna 2011 ja lapset ovat syntyneet 1996 syksyllä, 1999 ja 2001 keväällä. Laskin vuosia, että vanhin voi jo muistaa.
Myllylästä on tekeillä myös toinenkin kirja, syyskuussa julkaistava Langennut legenda – Mika Myllylä (Tammi). Wickström kertoo kuulleensa toisesta kirjasta jo melko varhaisessa vaiheessa.
Langennut legenda – Mika Myllylä
– Se vähän mietitytti, mutta ajattelen että tämä on minun hankkeeni. Näitä sattuu ja tapahtuu.