Finland Review

Eläkkeellä oleva brittisotilas matkusti Mikkeliin – Tätä hän ei odottanut: ”Se tuhosi minut”

Benjamin Key joutui Mikkelissä todella kovaan paikkaan. Hän ilmoittautui mukaan Maailman vahvin sotilas -kisaan, mutta ei tuolloin tiennyt kaikkia lajeja. Koko totuus selvisi viimeistään perjantaina, kun toisena lajina oli brutaali sotilasesterata, jossa suoritus kesti useita minuutteja. Mukana oli tiukkaa juoksua, erilaisia esteitä, köydessä kiipeämistä, raskaiden salkkujen kantoa ja armottoman painoisten säkkien heittoa. Kisaan osallistuvat kovimmatkin […]

Legionella iski toiseenkin kylpylään – ”Eihän kukaan toivo tätä toiselle”

Peurungan kylpylän toimitusjohtaja Timo Kaisla kertoo, että ei ole mukavaa sulkea osaa kylpylästä kesken sesongin. Sulku ei ole kuitenkaan vaikuttanut kävijämääriin. Iltalehti uutisoi tällä viikolla, että Rantasalmella sijaitsevan Järvisydämen kylpylä on suljettu toistaiseksi legionellalöydöksien takia. – Eihän kukaan toivo tätä koskaan toiselle. Toivottavasti he saavat kylpylän mahdollisimman pian auki, sanoo Peurungan kylpylän toimitusjohtaja Timo Kaisla. […]

Kesämekkoon pukeutunut äiti aiheutti kaaoksen jääkiekkokaukalossa

Jääkiekko-ottelu sai erikoisen käänteen Tšekissä. Prahan Letňanyssä pelatun kansainvälisen poikien jääkiekkoturnauksen ottelu sai poikkeuksellisen käänteen, kun erään pelaajan äiti menetti malttinsa, ja lopulta myös tilannetajunsa. Tšekkiläislehti Bleskin mukaan voimakkaasti reagoiva nainen ryntäsi kentälle kesken ottelun, jossa hänen poikansa edustama, Pohjois-Amerikasta saapunut United Selects -joukkue kärsi 0–9-rökäletappion. Äidin käytös muuttui nopeasti aggressiiviseksi, ja silminnäkijöiden mukaan hän […]

Mykistävä esitys! Lauri Markkanen teki historiaa

Suomi möyhensi Belgian koripallomaaottelussa perjantaina. Lauri Markkanen teki kotimaista koripallohistoriaa Belgiaa vastaan pelatussa maaottelussa Jyväskylässä perjantaina. Susijengin NBA-tähti oli täysin pitelemättömässä vireessä. Suomi murskasi Belgian numeroin 105–62, ja Markkanen oli odotetusti selvästi kentän paras pelaaja. Vanhojen kotikulmiensa yleisön edessä pelannut supermies laittoi uuden maajoukkue-ennätyksen uusiksi. Markkanen takoi peräti 48 pistettä. Tämä on viisi pistettä enemmän […]

Suomen kansallislaulu tyrittiin: ”Mikä homma?”

Suomen miesten koripallomaajoukkueen pelaajat näyttivät hämmentyneiltä ennen pelin alkua. Susijengi eli Suomen miesten koripallomaajoukkue pelaa parhaillaan maaottelua Belgiaa vastaan Jyväskylässä. Ennen peliä todistettiin erikoista hetkeä, kun Suomen kansallislaulu jäi kesken. – Siinä päättyi kansallislaulu vähän aikaisin, oliko Viron versio vai mikä homma? Sitä ihmetteli koko Susijengi, että mitä tapahtuu, Ruudun selostaja Kristian Palotie totesi. Viron […]

Lukas Hradeckya odottaa muhkea tilipussi – ”Peliaika edellä”

Suomalaismaalivahti suuntaa veroparatiisiin. Jalkapallotoimittaja Fabrizio Romano kertoi perjantaina Lukas Hradeckyn siirron Ranskan liigassa pelaavan AS Monacoon vahvistuneen. Bayer Leverkusen saa suomalaismaalivahdista kahden miljoonan euron korvauksen. Lisäksi Monaco maksaa Hradeckysta mahdollisesti vielä kolmannen miljoonan saksalaisseuralle. Runosmäen liimanäpille siirto tietää muhkeaa tilipussia, vaikka miehen palkka pieneneekin saksalaisen Bildin mukaan. Lehti kertoo Hradeckylle maksettiin Leverkusenissa noin neljä miljoonaa […]

Jokerien faniryhmä aikoo boikotoida pelejä Teemu Pulkkisen sopimuksen takia

Teemu Pulkkinen palaa takaisin Suomeen ja Vantaalle. Jokerien faniryhmä otti asiaan tiukan kannan. Jokerien kannattajayhdistys Eteläpääty ilmoitti boikotoivansa Kiekko-Vantaan ja Jokerien välisiä otteluita. Päätös johtuu siitä, että Kiekko-Vantaa solmi yksivuotisen sopimuksen Teemu Pulkkisen kanssa. Pulkkinen oli ainoa suomalainen, joka jatkoi pelaamista KHL:ssä vielä Venäjän hyökkäyssodan alkamista seuranneella kaudella. Sekä Jokerit että Kiekko-Vantaa pelaavat alkavalla kaudella […]

Laura Dahlmeierin kuolemaa edelsi hirvittävä tragedia – ”Hän tippui kilometrin”

Samalla vuorella, missä entinen ampumahiihtäjä Laura Dahlmeier menetti henkensä, on nähty onnettomuuksia ennenkin. Entinen ampumahiihtäjä Laura Dahlmeier koki traagisen kuoleman ollessaan vuorikiipeilemässä Karakorum-vuoristossa. Urheilu-uransa jälkeen intohimoisena vuorikiipeilijänä kunnostautunut saksalainen oli kiipeämässä yhdessä kiipeilyparinsa Marina Kraussin kanssa Laila Peak -vuoren huipulle. Noin 5 700 metrin korkeudessa kivivyöry osui saksalaiseen kohtalokkain seurauksin. Samaisella vuorella on nähty onnettomuuksia […]

Jelena Isinbajevan pankkitilit jäädytettiin

Seiväshyppylegendalla on maksamatonta velkaa noin 3 000 euroa. Venäläisen yleisurheilulegendan Jelena Isinbajevan pankkitilit Venäjällä on jäädytetty. Syynä 283 tuhannen ruplan (noin 3 000 euron) velka Venäjän verovirastolle, kertoo Telegram-kanava Mash na sport. Veroviranomaiset ovat rajoittaneet pääsyä kolmeen Isinbajevan toiminimeen liittyvään tiliin maksamattomien velkojen vuoksi 5. elokuuta. Mash na Sportin mukaan aineistossa kerrotaan, että suurin osa […]

Nyt meni pieleen: Kansanedustaja Nasima Razmyarille sattui nolo moka

Kansanedustajalla meni kiekkotähtien niemet sekaisin. SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar julkaisi Instagram-tarinassaan kuvan, jossa poseeraa Stanley Cup -pokaalia pitävän Tuomo Ruudun kanssa. Razmyar luulee kuitenkin ilmeisesti seisovansa Florida Panthersin suomalaiskapteeni Aleksander Barkovin kanssa, sillä on kirjoittanut kuvaan seuraavasti: – Legendaarista hetkeä todistamassa – Aleksander Barkov ja Stanley Cup, SDP:n kansanedusta kirjoittaa liekkiemojien kera. Tarina on sittemmin […]