Finland Review

Sensaatiokuski: ”Yksi burana ja lonkero”

WRC2-luokan voittanut Roope Korhonen vastasi yhdestä Jyväskylän ralliviikonlopun sykähdyttävimmistä suorituksista. Laukaan omalle pojalle Jyväskylän rallin voittaminen tuntuu erityisen hyvältä. Vielä erityisempi Rally2-voitto oli, kun sekuntitaistelu oli 40-vuotiasta rallitähteä Jari-Matti Latvalaa vastaan. Roope Korhonen, 26, kertoi Iltalehdelle jo lauantaina, että Latvalan päihittäminen maistuisi erittäin hyvältä – olihan Korhonen itse ollut kotikulmillaan reittien varsilla fanittamassa Latvalaa. – […]

Mauno Laakso aikoo pärjätä vanhalla repulla, koska se on ekologista

Koulua varten tehtyjä hankintoja vertaillaan koulukavereiden kesken, mutta osa tuumii, ettei joka vuosi tarvitse ostaa uutta tavaraa. Koululaiset valmistautuvat alkavaan lukuvuoteen ostamalla uusia tarvikkeita ja vaatteita kauppakeskuksissa. Osa oppilaista, kuten neljäsluokkalainen Mauno Laakso, käyttää samaa reppua ekologisista syistä. Uusien tavaroiden hankkiminen on monelle tärkeä osa koulun aloitusta, ja ostoksia vertaillaan luokkakavereiden kesken. Liikkeiden ikkunat on […]

Krista Tervo tunnusti vaikean tilanteensa

Silja Kosonen ja Krista Tervo olivat sentilleen yhtä vahvoja. Silja Kosonen pokkasi SM-kultaa hämmästyttävässä moukarifinaalissa, jossa hän heitti Krista Tervon kanssa saman kärkituloksen 73,38. Kososen toiseksi pisin kaari kantoi 73,01, ja se riitti ykkössijaan. – Olemme päässeet ennenkin lähekkäin, mutta en kyllä muista, että tällaista kisaa olisi ennen ollut, tuore Suomen mestari hämmästeli. Ystävykset repivät […]

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen olivat sormi suussa Ouninpohjassa: ”Kalle kysyi, että mitä me nyt tehdään”

Kalle Rovanperällä ja Jonne Halttusella oli Toyotan ohjaamossa ihmettelemistä vielä 40 sekuntia ennen viimeisen erikoiskokeen alkamista. Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen onnistuivat tempussa, jota Jyväskylässä saatiin odottaa kahdeksan vuotta. Esapekka Lappi ja Janne Ferm eivät enää ole edelliset Suomen MM-rallin voittajat, vaan nyt titteli kuuluu Rovanperälle ja Halttuselle. – Isosti juhlitaan, mutta en vielä tiedä, […]

Jari-Matti Latvala on hirmuiskussa – Juha Kankkunen innostui

Toyotan tallipäällikkö Juha Kankkunen kehui sekä Jari-Matti Latvalan että Roope Korhosen ajamista. Jari-Matti Latvala nauttii täysin rinnoin Jyväskylässä ajamisesta. Nelikymppisen konkarikuskin 20:s Suomen MM-ralli on lähellä päättyä WRC2-luokan voitonjuhliin, mutta se vaatii Roope Korhosen ohittamista. Korhonen, 26, on ennen sunnuntain Ouninpohja-tuplaa vain 1,8 sekunnin johdossa Latvalaan nähden. – On sitä onneksi taidot yhä tallella. Tänään […]

Thierry Neuville luovutti

Rallin hallitseva maailmanmestari ilmoitti Paviljongissa, että mestaruustaisteluun ei ole enää asiaa. Hyundain belgialaiskuski Thierry Neuville oli Kalle Rovanperän pahin haastaja kilpailussa Suomen MM-rallin voitosta. Toiseen kertaan ajetulla Västilän erikoiskokeella (16:s etappi) tullut dramaattinen rengasrikko kuitenkin sotki kaiken. – En tiedä, mitä sanoa. Se on vaikeaa tiimille eikä kukaan ansaitse sitä. Olemme tehneet niin paljon uhrauksia. […]

EK18: Kalle Rovanperältä uskomaton päivä!

IL seuraa Jyväskylän MM-rallia tässä artikkelissa. Jyväskylän MM-ralli Tilanne 18/20 erikoiskokeen jälkeen 1. Kalle Rovanperä, Toyota 2.01.28,8 2. Takamoto Katsuta, Toyota +36,1 3. Sébastien Ogier, Toyota +42,9 4. Elfyn Evans, Toyota +44,4 5. Sami Pajari, Toyota +59,2 6. Thierry Neuville, Hyundai +1.54,7 7. Adrien Fourmaux, Hyundai +2.23,7 EK 18 Lauantaipäivän viimeisenä etappina oli vuorossa 16,39 […]

Kommentti: Kalle Rovanperä kaipasi tuuria – Nyt tuli lottovoitto

Vinski VirtanenVain oma epäonni voi enää tulla Kalle Rovanperän ensimmäisen Suomen MM-rallin voiton tielle, kirjoittaa Jyväskylästä Vinski Virtanen.Tänään klo 17:40 Toyotalla on viitoisjohto. Toiseen kertaan ajettu Västilän pätkä pani rallin asetelmat täysin uusiksi, kun 16:s erikoiskoe vei Hyundain Thierry Neuvillen ja Adrien Fourmaux’n. Siis ainoat realistiset Kalle Rovanperän uhkaajat. Rovanperä puhui lauantain huoltotauolla, että iltalenkillä […]

Reetta Hurske purskahti itkuun

Hursketta turhauttaa. Reetta Hurske murtui kyyneliin jäätyään neljänneksi Kalevan kisojen aitafinaalissa. Hurskeen aika 12,94 oli hänen tämän kauden tasoaan, mutta kaukana uran parhaasta. – Tänne on huonolla itseluottamuksella aika hirveää tulla, kun taso on noin kova, Hurske sopersi. Aituritähti kärsi aiemmin jalkavammasta, joka on nakertanut hänen itseluottamustaan. – Oli positiivista, etten miettinyt matkan varrella, kestääkö […]

IL seuraa: Lotta Haralalta huikea veto! Nooralotta Neziri häkeltyi

Kalevan kisat järjestetään tänä vuonna Espoossa. Iltalehti seuraa ensimmäistä kisapäivää tässä jutussa. Yleisurheilun SM-mitalit jaetaan viikonloppuna Espoon Leppävaarassa Kalevan kisoissa. Mitalien lisäksi useampi urheilija jahtaa paikkaa syyskuun MM-kisoihin. Sadan metrin aidoissa valtias oli MM-kisarajan rikki paukuttanut Lotta Harala. Hän vei kultaa ajalla 12,67. Lopussa voittotaisteluun tempautunut Nooralotta Neziri (12,73) sai hopeaa. Pronssia otti Saara Keskitalo […]