Paljastavista asuista tunnettu Diletta Leotta sai uuden työn: ”Pidän siitä, että saan pukeutua kauniiseen mekkoon”
Suosikkijuontaja odottaa innolla uutta pestiään.
– Minulla on isoja uutisia: Siirryn kentältä studioon juontamaan sunnuntai-illan ohjelmaa nimeltä Fuoriclasse Serie A Show, Diletta Leotta, 34, kertoo.
Fuoriclasse Serie A Show
– Olen superinnoissani ja iloinen.
Paljastavista asuistaan tunnettu DAZN:n suosikkijuontaja vetää siis jatkossa Italian versiota englantilaisesta Match of the Day -formaatista.
Match of the Day
Leotta on ylpeä siitä, että juuri hänet valittiin pestiin varsin miesvaltaisella alalla.
– Tunnen olevani osa sitä muutosta, miten naisiin suhtaudutaan esiintyjinä ja journalisteina.
Kahdeksan vuotta DAZN:n palveluksissa ollut nainen on tällä hetkellä yksi tunnetuimmista urheilutoimittajista. Hän jakaa kiitosta työnantajalleen siitä, että DAZN:lla pesteihin ei valita sen perusteella, onko mies vai nainen.
– Täällä korostetaan osaamista ja arvostetaan lahjakkuutta.
Toki Leotta tiedostaa myös sen, että osaamisen lisäksi tv-työssä pitää näyttää hyvältä.
– Pidän siitä, että saan pukeutua kauniiseen mekkoon. Minusta sillä on merkitystä katsojalle, että näyttää hyvin huolitellulta, kauniilta ja miellyttävältä.
Sen lisäksi, että Leotta on räväyttänyt tv-lähetyksissä rohkeilla asuvalinnoillaan, hän jakaa paljastavia kuvia myös Instagramissa yli yhdeksälle miljoonalle seuraajalleen.
Lähde: The Sun
Lähde: The Sun
Jos kuvat eivät näy laitteellasi, voit katsoa ne täältä.
Jos kuvat eivät näy laitteellasi, voit katsoa ne täältä.