Poliisi puuttui saman miehen ajamiseen kolmesti vuorokauden sisällä
Noin 20-vuotias mies ajoi toistuvasti holtittomasti ja yli nopeusrajoitusten.
Itä-Uudenmaan poliisi puuttui tällä viikolla kolme kertaa vuorokauden aikana saman miehen ajamiseen Vantaalla, Tikkurilassa ja Jokiniemen alueella, poliisi kertoo tiedotteessaan torstaina.
Noin 20-vuotias kuljettaja huristeli ensin tiistaina noin kello kahden aikaan päivällä Talvikkitiellä, jossa hänen epäillään poliisin mukaan ajautuneen kovan ajonopeuden vuoksi vastaantulevien ajokaistan yli jalkakäytävälle.
Samalla miehen kuljettama henkilöauto vahingoittui keulasta, kun autoilija törmäsi liikennemerkkiin ja kanttikiviin.
Poliisi epäili miehen olleen päihtynyt, joten hänet toimitettiin verikokeisiin.
Verikokeiden jälkeen mies vapautettiin. Autosta löytyi epäiltyä huumausainetta, jonka tarkempaa laatua poliisi selvittää.
Samainen kuljettaja aiheutti hätäkeskukseen ilmoituksen tiistaina kello 18 aikoihin illalla, kun hän oli kolaroidulla autolla liikkeellä Tikkurilassa.
Partio sai näköhavainnon autosta, mutta auto lähti kiihdyttäen pakenemaan partiota yli 100 kilometrin tuntivauhdilla alueella, jonka nopeusrajoitus on 40 km/h.
Poliisi sai auton pysäytetyksi Jokiniementielle. Kuljettajaksi paljastui sama mies kuin aikaisemmin päivällä.
Miestä epäiltiin nyt poliisin mukaan muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tällä kertaa hänet otettiin rikosperusteisesti kiinni ja toimitettiin Vantaan poliisivankilaan.
Seuraavana päivänä keskiviikkona noin kello puoli yhden aikaan päivällä liikennevalvontaa suorittanut poliisi havaitsi kolaroidun auton lähtevän liikkeelle Jokiniemenkadulta, poliisi kertoo.
Poliisipartio lähti auton perään. Kuljettaja ajoi jälleen vastaantulevien kaistalla ja osui matkalla reunakiviin.
Auton kuljettajaksi paljastui reilua tuntia aikaisemmin poliisivankilasta vapautettu tiistailta tuttu mies, joka vaikutti poliisin mukaan päihtyneeltä.
Miestä epäiltiin muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta ja hänet toimitettiin verikokeisiin.
Verikokeiden jälkeen mies toimitettiin Vantaan pääpoliisiasemalle, jossa häntä kuulusteltiin ja sen jälkeen vapautettiin. Tällä kertaa miehen käyttämä auto jäi poliisille takavarikkoon mahdollista menettämisvaatimusta varten.
Poliisin mukaan miehen ajelu oli vaarallista, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Toisen tapauksen yhteydessä poliisi selvittää, onko mies osunut autollaan taksiin.