Poliisilla operaatio Myyrmäessä perjantai-iltana, rikoksesta epäilty oli yöllä vielä karkuteillä
Poliisin mukaan rikos tiettävästi tapahtui kauppakeskus Myyrmannissa.
Poliisi etsii yhtä ihmistä epäiltynä vakavasta rikoksesta Vantaan Myyrmäessä perjantai-iltana. Poliisin mukaan rikos tiettävästi tapahtui kauppakeskus Myyrmannissa.
”Kyse on vakavasta henkeen ja terveyteen liittyvästä rikoksesta”, kertoi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario ja yleisjohtaja Olavi Merihaara Helsingin Sanomille perjantai-iltana.
Hieman ennen yhtätoista illalla Itä-Uudenmaan poliisin johtokeskuksesta kerrottiin, että isoin operaatio alkaa olla jo ohi.
Aamuyöllä noin kello puoli kaksi lauantain puolella Merihaara kertoi, että epäiltyä ei ollut vielä löydetty. Osa tapauksen todistajista oli kuitenkin tavoitettu.
Poliisipartiot jatkoivat epäillyn etsimistä, mutta erityistä operaatiota missään tietyssä paikassa ei ollut meneillään, Merihaara sanoi.
Tilanteesta ei poliisin mukaan aiheudu vaaraa sivullisille.
Poliisi sai hälytyksen tehtävään Merihaaran mukaan hätäkeskuksen kautta kello 18.40.
Poliisi ei illalla tai yöllä tarkentanut, millaisesta rikoksesta on kyse. Tapauksesta on aloitettu esitutkinta.
”Lisätietoja on luvassa viimeistään lauantaina aamulla”, Merihaara sanoo.
Poliisioperaatiosta kertoi aiemmin Iltalehti.