”Sama kuin Juha Miedon suksia verrattaisiin nykypäivän suksiin” – Saga Vannisesta kovaa puhetta

Iltalehden yleisurheiluasiantuntija Arto Bryggaren mielestä Saga Vanninen teki rutiinisuorituksen.

Saga Vanninen kruunattiin sunnuntaina alle 23-vuotiaiden Euroopan mestariksi seitsenottelussa Norjan Bergenissä.

Vanninen sinetöi kultamitalin ja SE-tuloksen vakuuttavalla päätöslajilla. Hän juoksi 800 metrillä ajan 2.11,00, joka toi 950 pistettä ja nosti hänet kirkkaasti ykköseksi.

Iltalehden yleisurheiluasiantuntija Arto Bryggare näki Vannisen suorituksessa monia vahvoja elementtejä, mutta muistuttaa, että parannettavaa löytyy vielä runsaasti.

– Se oli kaksijakoinen, mutta kokonaisuudessaan rutiinisuoritus. Ei mitään hurjaa mutta ei mitään heikkoakaan, Bryggare tiivisti.

Keihäs ja kuula suurimmat miinukset

Vanninen itse piti keihäänheittoa suurimpana pettymyksenä. Hän heitti 43,74 metriä, joka on 1,2 metriä paremmin kuin aiemmassa ennätyssarjassaan. Vanninen ei ollut tulokseen tyytyväinen.

Myös Bryggare näki keihään ja kuulantyönnön selkeinä kehityskohteina.

– Sagalla meni selkeästi kuula ja erityisesti keihäs kyllä penkin alle. 200 metriä juostiin vastatuuleen, mutta sekin oli minun mielestä yllättävän heikko.

Vanninen pukkasi kuulassa parhaallaan 15,09 ja juoksi 200 metriä aikaan 24,45.

– Saga sanoi hienosti, että keihästä pitää parantaa, ja se on totta.

Bryggare luottaa kuitenkin Vannisen valmentajaan Erki Nooliin.

– Erki oli itse hyvä keihäänheittäjä, hän tietää tarkalleen senkin lajin salat.

– Keihäänheitto on sillä tavalla vaikea laji, että kun nopeus alkaa tarttua jalkoihin, niin jalkojen käyttö muuttuu haasteellisemmaksi.

Iloinen yllätys

Päätöslaji 800 metriä oli Vanniselle myös uusi henkilökohtainen ennätys, ja se jäi erityisesti Bryggaren mieleen.

– 800 metriä oli hieno suoritus. Ei ollut se sama vanha 2.20 ja hammasta kiristäen, vaan sieltä tultiin iloisesti 2.10. Se kertoo siitä harjoittelusta.

– Kovan ottelijan pitää pystyä juoksemaan 2.10 tuntumaan.

Suuri mahdollisuus

Yksi laji nousee Bryggaren puheissa selvästi esiin – korkeushyppy. Vanninen ylitti korkeuden 180 ensimmäisellä yrityksellä, mutta ei ollut tyytyväinen suoritukseensa.

– Naisten ottelu on sillä tavalla hurja laji, että jos et tee kovaa tulosta korkeushypystä, et taistele kovista sijoituksista MM-kisoissa ja olympialaisissa.

– Korkeuden on vain onnistuttava. Jos jää alle 190 korkeudessa ja siellä on ottelijoita, jotka hyppäävät 190 tai 195, on hurjan vaikea nousta sieltä mitaleille MM-kisoissa.

– Sagalla ei mennyt huonosti, muttei tapahtunut sellaista venymistä. Siinä on aihiota todella paljon parempaan. Ei vielä ollut aivan kohdallaan hyppy.

SE rikkoutui

Ruotsalaisen Suomen ennätys vuodelta 1991 oli ollut voimassa huikeat 34 vuotta. Nyt se jäi historiaan. Bryggare toppuuttelee kuitenkin liiallisia aikavertailuja.

– Suomen ennätys on tehty -91, niin se on kyllä vähän sama kuin Juha Miedon suksia verrattaisiin nykypäivän suksiin.

– Piikkarit ovat kehittyneet niin, että urheilijoita ei vain voi verrata. Nykyvälineet antavat etua. Historiaan katsominen on vaikeaa, koska nämä välineet ovat tuoneet maailmantason eri tasolle.

– Kun katsoo 800 metrin, 400 metrin aidat, 1 500 metrin tuloksia miehissä ja naisissa niin ne on aivan älyttömiä verrattuna 20–30 vuotta sitten tehtyihin tuloksiin.

Katse kohti MM-kisoja

Vanninen on yksi Suomen kärkinimistä tulevissa MM-kisoissa. Kehityskäyrä näyttää oikeaan suuntaan, mutta vaatimustaso kovenee entisestään.

– Onnistuessaan hänen pitää parantaa minimissään parisataa pistettä. Sitten jos reilut 6700 pistettä antaa mitalin MM-kisoissa, se on hienoa. Jos ei, sille ei voi mitään, Bryggare sanoo.

– Sagalla on todella jalat maassa. Hän tietää tarkalleen missä mennään ja valmentajakin tietää tarkalleen mitä pitää tehdä. MM-kisoihin on kuitenkin lähes kaksi kuukautta, että tässä kerkiää vielä harjoitella.

– Suomen ennätys sieltä tulee varmasti. Siellä oli niin paljon Sagalle heikkoja lajeja. Miten paljon, niin jää nähtäväksi, Bryggare taiteili.