Sukupuolitesteistä kaaos – Kaksi suurmaata ongelmissa
Kaksi suurmaata on ongelmissa kromosomitestien kanssa.
Yleisurheilun MM-kisat käynnistyvät Tokiossa 13. syyskuuta. Kaikki kisoihin osallistuvat naisurheilijat joutuvat uusimman päätöksen takia suorittamaan sukupuolitestin ennen kilpailujen alkua.
Testi on pakollinen kaikille, jotka haluavat kilpailla naisten sarjassa MM-tasolla tai muissa maailmanrankingin pisteitä kerryttävissä tapahtumissa.
Uutistoimisto Reuters raportoi nyt, vain reilu kaksi viikkoa ennen testien määräaikaa, että testien toteutus on ajautunut vaikeuksiin kahdessa suuressa yleisurheilumaassa, Ranskassa ja Kanadassa.
Ranskalaiset eivät voi tehdä testejä kotimaassaan lainkaan, sillä maan urheiluministeriö ja terveysviranomaiset ovat luokitelleet testit laittomiksi. Tämä pakottaa ranskalaisurheilijat hakeutumaan testiin ulkomaille.
Ulkomailla testi voidaan suorittaa esimerkiksi harjoitusleirillä tai muussa kansainvälisessä kilpailussa.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n erityisprojekteista vastaava johtaja Jackie Brock-Doyle kertoi Reutersille, että WA tekee yhteistyötä Ranskan liiton kanssa, jotta urheilijat saisivat testit suoritettua ulkomailla ennen MM-kisoja.
Kanadassa ongelman taustalla on puolestaan se, että liiton käyttämä laitteisto ei saanut WA:n hyväksyntää. Osa testeistä ehdittiin jo tehdä Kanadan mestaruuskilpailujen yhteydessä, mutta niitä ei voida hyväksyä virallisiksi.
WA tiedotti pakollisesta kromosomitestistä heinäkuun lopulla. Urheilija testataan vain kerran uransa aikana.
Sukupuolitestin voi antaa joko sylki- tai verinäytteestä.