Suosikkikohteessa löydettiin pelätty otus – Rannat suljettiin
Pelätty myrkkyä varastoiva otus löytyi Alicantesta ja Aurinkorannikolta.
Pelätty sininen lohikäärme, jota myös sinimerietanaksi kutsutaan, on saapunut Espanjaan vesiin.
Ensimmäinen havainto eläimestä tehtiin Aurinkorannikon rantavesissä lauantaina 16. elokuuta Mijasin Bombo-rannalla, kertoo suomenkielinen paikallislehti Fuengirola.
Uimari löysi otuksen vain muutaman metrin päästä rannasta ja vei sen lähimmälle uimavalvontapisteelle vedellä täytetyssä ämpärissä.
Rannan sulkeminen vältettiin Mijasissa ja otus palautettiin mereen. Tilannetta pidettiin erillistapauksena, eikä kyseessä ollut laajempi uhka. Toisin kävi Alicantessa.
The Times kertoo, että Kaakkois-Espanjan Guardamar del Seguran kaupungin rannat Alicanten maakunnassa suljettiin kahden sinisen lohikäärmeen löydyttyä rantavedestä. Viranomaiset kielsivät uimisen kaikilla kunnallisilla rannoilla 11 kilometrin pituisella alueella.
Nyt kielto on kumottu ja uiminen on taas sallittua, mutta viranomaiset kehottavat edelleen varovaisuuteen. Kaupungin pormestari José Luis Sáez kehottaa ihmisiä ilmoittamaan viranomaisille, jos he näkevät sinisiä lohikäärmeitä ja välttämään niiden koskettamista.
Kaunis, mutta myrkyllinen
Sininen lohikäärme näyttää kauniilta, mutta se on voimakkaasti myrkyllinen. Lohikäärme ei tuota omaa myrkkyä, vaan se syö toisia myrkyllisiä eläimiä ja varastoi niiden myrkyn itseensä.
Uhattuna tai koskettaessa eläin vapauttaa myrkkyä, joka on useasti väkevämpää kuin alkuperäisen elukan myrkky.
Myrkky aiheuttaa kivuliasta ihoärsytystä, punoitusta ja turvotusta. Joskus vakavampi allerginen reaktio on mahdollinen. Reaktioiden voimakkuus riippuu ihmisen herkkyydestä myrkylle.
Ensimmäinen tuore havainto sinisestä lohikäärmeestä Espanjan Välimeren rannikolla tehtiin vuonna 2021. Tätä aiemmin eläintä ei ollut aiemmin alueella nähty noin 300 vuoteen.