Susijengi hurmasi – Tämän kysymyksen Lauri Markkanen kiersi
Perinteinen Susijengin fanitapaaminen järjestettiin Tampereen Laikunpuistossa.
Vielä pari vuotta sitten Laikunpuiston lavalla heilui Mikko Alatalo laulattaen ihmisiä ”Tammerkosken sillalla” -ohjelmassa.
Tällä kertaa seremoniamestarin viitta oli annettu Diili-voittaja Arttu Seppälälle, mikä oli sopivaa, sillä hän sai huutaa lavalle myös pikkuveljensä Ilarin.
– Silloin lapsuudessa sinä olit vielä vahvempi ja parempi koriksessa. Mutta jossain vaiheessa se kääntyi, Ilari Seppälä nauratti yleisöä.
– Sinä annoit hyvin isoveljen kovuutta, ja se on valmistanut hyvin ammattilaisuraan.
Jo Koperin turnauksesta 2013 alkanut perinne toi nyt Susijengin myös Laikunlavalle Tampereen keskustaan.
Nyt oltiin Sudenpesässä.
– Silloin Koperissa pääsimme kättelemään pelaajat. Ymmärrän, etteivät he pysty jäämään tällaisen tapahtuman jälkeen. Mutta tämä väkimäärä kertoo, kuinka isolla sydämellä tässä ollaan mukana, komeaan Susijengi-silinterihattuun varustautunut Mikko Huhtanen analysoi.
Huhtasen mukaan Tampereen tapaaminen menee aivan sinne kärkipäähän.
– Aivan mahtava. Tämä oli aika lähellä Bilbaon rokkitapahtumaa (MM-kisat 2014). Ihan huikeaa.
– Nämä fanitapahtumat kasvavat vuosi vuodelta. Aina isompi määrä jengiä. Me olemme kuudes pelaaja.
Markkanen ujosteli
Vanhempi Seppälä yritti maanitella Lauri Markkasta kuvailemaan tuuletuksiaan. Utah Jazzin supertähti ei oikein lämmennyt ajatukselle.
– En tiedä, olisiko se soveliasta näin yleisön edessä. Se on sellaista kaverien välistä hauskanpitoa, Markkanen väisti kysymyksen.
Susijengi osaa ottaa yleisönsä. Koripallo on siitä kiva laji, että se tarjoaa näyttäviä show-suorituksia.
Fanitapaamisessa tosin niistä vastasi vain näyttelijä Mikko Töyssy, jonka Antonio Banderas -cover jäi korvamatona soimaan pitkäksi aikaa.
Salliva tamperelaisyleisö antoi sillekin lämpimät suosionosoitukset.
Pääateria oli kuitenkin Susijengissä.
– Suosikkipelaajia on niin monta. Tietenkin Sasu (Salin) ehdottomasti, mutta nykyään on tullut myös Olli (Nkamhoua). Vaikeita nimiä meidän pelaajilla. Ja sitten Micke Jantunen, Eeva aloitti.
Hänen palkintokaapistaan löytyy jopa SM-kultaa Forssan Alun paidassa.
– Rakkaus lajiin on säilynyt useissa eri tehtävissä.
Mitalipeleihin
Lyhyt yleisögallup on yksimielisesti sitä mieltä, että Susijengi menee ainakin välieriin asti. Se tarkoittaisi myös varmuudella mitalipelejä.
– Täällä on paljon Koperin-veteraaneja paikalla, jotka olivat jo ensimmäisessä tapaamisessa paikalla. Se porukka on vaan lisääntynyt, Huuhtanen jatkoi.
– Minua ilahduttaa, että täällä paljon nuoria ja lapsia – ei pelkästään tällaisia vanhoja äijiä kuin minä.
Yksi Koperin kävijä oli myös lavalla.
– Kokemuksella voin itse sanoa, että tämä on ihan mieletön tapahtuma, kun pääsemme vuorovaikuttamaan fanien kanssa. Me nautimme tästä ja fanit nauttivat – mahtavaa molemmille, joukkueen nestori Salin sanoi Iltalehdelle.
Susijengin tapaamiset ovat jo käsite suomalaisessa palloilukulttuurissa. Salinin mukaan jokainen niistä on ainutlaatuinen.
– Kyllä ne vähän muuttavat muotoa. Sama ideahan siellä on taustalla, mutta jokainen tapahtuma on ollut vähän eri näköinen. Tänään tuli Edonilta (Maxhuni) pientä huudatusta. Se oli makeeta.
Tämä oli Tampereen Sudenpesä. Seuraavaa fanitapaamista ei tarvitse ehkä odottaa pitkään. Mahdollisesti se nähdään jo Riiassa voitetun neljännesvälierän jälkeen.
– Ehkä tämä näytti vähän Tampereelta, kun Miro (Little) otti mikin ja sai vähän isomman aplodit, Salin päätti.