Finland Review

image

Takaa-ajettu auto törmäsi rajusti toiseen, kolme loukkaantui

Kuljettajaa epäillään poliisin mukaan muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta.

Vantaan Tikkurilassa käynnistyi perjantain ja lauantain välisenä yönä takaa-ajo, kun henkilöauton kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymismerkkiä, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisi.

Kuljettaja jatkoi ajoaan huomattavalla ylinopeudella keskellä taajama-aluetta. Ajo päättyi siihen, kun henkilöauto törmäsi kovalla nopeudella toisen henkilöauton kylkeen.

Poliisin mukaan onnettomuudessa oli osallisena neljä henkilöä, joista kolme kuljetettiin jatkohoitoon sairaalaan. Osa heistä loukkaantui vakavasti.

Kuljettajaa epäillään poliisin mukaan tällä hetkellä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Tapauksen tutkinta on vasta alkuvaiheessa ja rikosnimikkeet saattavat vielä muuttua esitukinnan aikana, tiedotteessa todetaan.

Onnettomuus tapahtui Aamuruskontien ja Tikkuritien risteyksessä.

Related Posts

Poliisilla usean partion tehtävä Vantaan Kivistössä

Hätäkeskusilmoituksen mukaan kerrostaloasunnon parvekkeella olisi nähty henkilö ampuma-aseen kanssa. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut.Polii...

Festariyleisö odottaa nyt laajaa juomatarjontaa, sillä pelkkä keskikalja ei riitä

Tikkurila-festivaalin alue on täynnä tarjontaa kuin huvipuisto. Hinnat nousevat vuosi vuodelta.Kesäfestareilla tarjotaan nykyään monipuolista juo...

Hundreds of passengers’ bags were left at Helsinki Airport on Sunday

The triggering of the automatic extinguishing system stopped baggage handling at Helsinki Airport on Sunday during the busiest travel time.The trigger...

Monessa ravintolassa perusasiat ovat hukassa, sanoo palvelumuotoilija

Vaikka suomalaiset antavat kriittistä palautetta harvemmin, siihen olisi silti syytä reagoida oikein, sanoo asiantuntija.Koronaviruspandemia jätti ...