Thierry Neuville luovutti
Rallin hallitseva maailmanmestari ilmoitti Paviljongissa, että mestaruustaisteluun ei ole enää asiaa.
Hyundain belgialaiskuski Thierry Neuville oli Kalle Rovanperän pahin haastaja kilpailussa Suomen MM-rallin voitosta.
Toiseen kertaan ajetulla Västilän erikoiskokeella (16:s etappi) tullut dramaattinen rengasrikko kuitenkin sotki kaiken.
– En tiedä, mitä sanoa. Se on vaikeaa tiimille eikä kukaan ansaitse sitä. Olemme tehneet niin paljon uhrauksia. Koko tiimi on paiskinut töitä erossa perheistään, Neuville vuodatti iltalenkin jälkeen Paviljongissa.
Kaikki pilalla
Hallitseva mestari on pistetilastoissa viidentenä. Neuville on kerännyt 114 pistettä. Ott Tänak johti sarjaa ennen Jyväskylää 162 pinnallaan, mutta tilastot ovat menossa rajusti uusiksi yllätyksellisen Suomen rallin myötä.
– Kotiläksyt oli tehty. Olin ajatellut pääseväni vielä mukaan mestaruustaisteluun, mutta valitettavasti sanoisin, että kaikki toivo on nyt menetetty, Neuville sadatteli.
Belgialaiskuski on rallissa kuudentena. Ouninpohjan Power Stagelta on myös saatavissa lisää pisteitä sunnuntaina.
– Eihän tämä ralli ole loppu, mutta ei huominen pelasta mitään. Tarvitsimme vahvan tuloksen täältä, mutta rengasrikko pilasi viikonlopun. Ajoin linjalla, enkä huomannut mitään. En ymmärrä, Neuville surkutteli.
”Ei nautintoa”
Hyundain mies lyttäsi perjantain alkajaisiksi Jyväskylän rallin, sillä hän ei omien sanojensa mukaan pidä talla pohjassa ajamisesta.
Myöhemmin lauantaita kohti mentäessä mieli alkoi muuttua, kun vauhtia rupesi löytymään.
Neuvillen mieliala ja mielipide Jyväskylästä on heilahdellut suoraan oman menestyksen kanssa.
– Kuudenneksi tulemisessa ei ole mitään nautintoa, Neuville päätti haastattelun.