Finland Review

image

Vantaan vankila sijaitsee Itä-Hakkilassa. Laajennuksessa vankilan tilat kaksinkertaistuivat. Kuva: Kimmo Räisänen

Vankila etsii kymmeniä uusia työntekijöitä Vantaalla

Laajennusosan valmistuttua Vantaan vankilasta tuli Suomen suurin vankila.

Vantaan vankila palkkaa syksyn aikana kymmeniä uusia työntekijöitä rakennustöiden valmistuttua.

Apulaisjohtaja Minna Ojalan mukaan vuoden lopulla henkilöstön määrä lähentelee 200:aa.

Vankilan kaikki 345 vankipaikkaa ovat käytössä vuoden loppuun mennessä, mikä tekee siitä Suomen suurimman vankilan.

Suomen suurimmaksi laajentunut Vantaan vankila palkkaa syksyn aikana kymmeniä uusia työntekijöitä useilla hakukierroksilla.

Vankilan laajennus valmistui viime vuonna, mutta henkilöstöä rekrytoidaan vähitellen, koska vanhan osan peruskorjauksen vuoksi puolet sen tiloista on poissa käytöstä.

Vankilan apulaisjohtaja Minna Ojalan mukaan uusia työntekijöitä palkataan kolmisenkymmentä siten, että vuoden lopulla henkilöstön määrä lähentelee 200:aa.

Parhaillaan on auki seitsemän vartijan virkaa, kaksi rikosseuraamisesimiehen virkaa, kaksi erityisohjaajan virkaa sekä psykologin, sosiaalityöntekijän ja opinto-ohjaajan virat.

”On ollut uutisia Suomen vankiloiden henkilöstöpulasta, mutta meillä ei ole ollut vaikeuksia saada vakituisia virkoja täytettyä”, Ojala sanoo.

Vankilan vakituisiin virkoihin vaaditaan koulutustaustaa, mutta esimerkiksi määräaikaiseen vartijan virkasuhteeseen ei koulutusvaatimusta ole.

Vankilan rakennusurakat valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Silloin vankilan kaikki 345 vankipaikkaa ovat käytössä.

Aiemmin paikkoja oli 185, mikä aiheutti ahtautta järjestelyissä. HS uutisoi vuonna 2024 tilojen ahtaudesta.

Vankilaan sijoitetaan tutkintavankeja. Vankilassa sijaitsee myös Psykiatrisen vankisairaalan Vantaan yksikkö.

Related Posts

Yllättäen kotiin lähtenyt mies aiheutti etsintäoperaation Kuusijärvellä

Miehen etsinnöissä käytettiin sukeltajia ja helikopteria.Vantaan Kuusijärven rannalta etsitty mies on löytynyt omasta kodistaan, tiedottaa Keski-...

Construction of the Vantaa tram has begun

Construction work will affect train traffic through Tikkurila from June to December.Preparatory work for the Vantaa tram began after midnight on Monda...

The young generation’s hit band Komiat sells out dances in minutes, filling the crowd

The Komiat orchestra, which is gaining popularity on Tiktok, played three sold-out nights at the Backas restaurant in Vantaa during Midsummer week.You...

Poliisi takavarikoi Lean-huumetta ensimmäistä kertaa Suomessa

Lean-huume on sekoitus lääkkeitä ja virvoitusjuomaa.Poliisi takavarikoi heinäkuussa Lean-huumetta tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa, It...