Finland Review

image

Ihmiset seurasivat pelastuslaitoksen toimintaa Kuusijärven rannalla sunnuntai-iltana. Kuva: Maija Kansanen / HS

Yllättäen kotiin lähtenyt mies aiheutti etsintäoperaation Kuusijärvellä

Miehen etsinnöissä käytettiin sukeltajia ja helikopteria.

Vantaan Kuusijärven rannalta etsitty mies on löytynyt omasta kodistaan, tiedottaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitos iltayhdeksän jälkeen sunnuntaina.

Aiemmin illalla oli epäily, että mies olisi hukuksissa tai kadonnut jonnekin muualle.

Päivystävä palomestari Tommi Leppioja kertoo HS:lle, että etsitty mies oli ollut ystävänsä kanssa uimassa. Molemmat heistä ovat nuorehkoja miehiä.

Jossain vaiheessa mies sanoi ystävälleen, että menee laiturille hyppimään. 1,5 tunnin kuluttua ystävä alkoi ihmettelemään, missä mies on. Hän kertoi asiasta uinninvalvojalle, ja pian paikalle hälytettiin pelastuslaitos.

Lopulta etsitty mies kertoi kaverilleen puhelimitse, että hän on kotonaan, Leppioja kertoo.

Kuusijärvellä ollut HS:n toimittaja Maija Kansanen kertoi puoli yhdeksän maissa, että rannalle oli tullut pelastuslaitoksen sukeltaja ja muuta pelastushenkilökuntaa. Rannan yllä kävi myös helikopteri, Kansanen kertoi.

Kansasen mukaan ihmiset olivat kerääntyneet seuraamaan tapahtumia rannalle.

Leppioja vahvistaa HS:lle, että miestä etsittiin kahden sukeltajan voimin. Paikalla kävi myös Rajavartiolaitoksen helikopteri.

Pelastuslaitos sai iltakahdeksan maissa sunnuntaina Kuusijärventielle tehtävän, johon liittyi ensitiedotteen mukaan ihmisen pelastaminen vedestä.

Pelastuslaitoksella oli tehtävä Kuusijärvellä myös lauantai-iltana.

Aikuinen ihminen oli lähtenyt uimaan keskelle järveä ja hänen uintinsa näytti epävarmalta, kertoi tuolloin Keski-Uudenmaan pelastuslaitos. Uinninvalvojat olivat havainneet asian ja lähteneet uimarin perään pelastusveneellä.

Related Posts

Henkilöauton kuljettaja törmäsi puuhun Vantaalla

Autossa on onnettomuushetkellä ainoastaan kuljettaja, eikä muita ajoneuvoja ollut osallisina. Ensihoito vei kuljettajan sairaalaan tarkastettavaksi....

Map shows where city councilors live

8,000 Espoo residents live in Soukka, but not a single city councilor. We found out why.There are several postal code areas in the Helsinki Metropolit...

Finnair’s control center is arranging flights to replace canceled ones around the clock.

Canceled flights have burdened Finnair employees for months and cost the airline tens of millions of euros.There is a space behind the door that no ou...

Ilkivallan kohteeksi joutuneen Plantagenin purkutyöt loppusuoralla, tilalle tulee Puuilo

Puuilon myymälä muuttaa Vantaalla Virkamiehestä Tammistoon. Myymälä aukeaa entisen Plantagenin tilalle syksyllä 2026.Vantaan Tammistossa sijaits...